HS:n keräämät puolueiden vastaukset VM:n näkemyksiin!

Valtiovarainministeriö julkaisi nyt jo ennen vaaleja virkamiesnäkemyksensä siitä, miten taloutta seuraavalla vaalikaudella pitäisi hoitaa. VM:n näkemyksen mukaan tarvitaan 2 miljardin sopeutustoimet koko nelivuotiskauden aikana. Tällä kaudella sopeutettiin 4 miljardia.  Sopeutustarve johtuu väestön ikääntymisestä ja työikäisen väestön vähentymisestä. Tässä tuskin tapahtuu suuria muutoksia! Tulojen kertyminen sensijaan on huonommin ennustettavissa. Jos työllisyysaste olisi nostettavissa 75 prosenttiin, sopeutustarve kuittauituisi tällä.

Lisäksi VM toteaa, että verotuksen korotusvara on kovin pieni, jottei työllisyys vaarantuisi ja pitää parempana kulutuksen ja kiinteistöjen lisäverottamista kuin työn verottamista.

Helsingin Sanomat kysyi puolueiden puheenjohtajien kantoja, jotka ennakoivat ainakin vaalien jälkeen sitä, miten VM:n näkemykset tullaan huomioimaan. Luin vastaukset ja kommentoin .

Katri Kulumni, keskusta HS:n mukaan:

”Jos pystymme nostamaan työllisyysastetta kolme prosenttiastetta, voisimme kuroa kahden miljardin kestävyysvajetta ja lisäksi vielä jäisi miljardi panostusten tekemiseen”.

Kommentti: VM:n raportin mukaan nuo 3 % tuovat juuri sen 2 miljardia, joka sopeutukseen tarvitaan?!

Kulmuri: ”Valtiovarainministeriön verolinjaukset kertovat, että he katsovat asiaa käppyröiden valossa eivät ihmisten näkökulmasta.”

Kommentti: Harhaanjohtavaa populismia, sillä juuri ”käppyröihin” pohjaavia näkemyksiähän VM:ltä odotetaan. Poliittiset päättäjät ovat vastuussa päätöksenteosta näidenkin näkemysten  pohjalta!

Petteri Orpo, kokoomus:

Valtiovarainministeri korostaa menokuria ja sitä, ettei jakovaraa ole. Orpo korostaa työllisyysasteen nostamista kaikin keinoin korvaamaan kestävyysvajeen luomaa vajetta.  Hänen mukaansa verotus on pidettävä työtä ja yrittämista kannustavana, jotta työllisyysaste edelleen nousisi.  Orpo vaatii verotuksen siirtämistä haittojen ja ilmaston pilaamisen suuntaan ilmastoa ja työntekoa suosivaksi. Orpo: ”Jos jotain pitää verottaa, niin mieluummin kiinteistöjä kuin työtä, mutta täytyy pitää huolta, etteivät asumisen kustannukset nouse liikaa”.

Kommentti: Kyllä kiinteistöjen verotus ja sen myötä  asumisen kallistuminen valitettavasti myös haittaa lopulta työllisyyttä; syntyy työvoiman puutetta pienpalkkaisilla aloilla kaupunkikeskuksissa ja joustattamattomuutta työvoiman liikkumiselle. Lopulta asumiskulutkin painottuvat palkkojen kautta kilpailukykyyn.

Sanna Marin, sdp:

Marin kertaa sdp:n esittämiä sosiaalisia uudistuksia ja sanoo: ”Nämä uudistukset kannattaa ennen muuta nähdä investointeina, koska ne maksavat itsensä takaisin vahvistamalla työllisyysastetta.”

Kommentti: Työllisyysasteen tukeminen on myönteistä, mutta Sanna Marin ei osoita investoinneille rahoitusta, joka tarkoittaa lisää velanottoa.

Sanna Marin sanoo kahden miljardin sopeutusarviosta, ettei tekisi menoleikkauksia, eikä  kiristäisi ”tavallisen palkansaajan” veroja, vaan tilkitsisi verotuksen aukkoja ja puuttuisi aggressiiviseen verosuunnitteluun. Marin arvioisi myös yritystuet kokonaisuudessaan: ”Tavoitteena tulee olla yritystukien määrän karsiminen ja niiden vaikuttavuuden lisääminen. Pitää siirtyä säilyttävistä tuista uudistaviin tukiin.”

Kommentti: Valitettavasti kauan elänyt on  kuullut joka vaalien alla tulonlähteinä verotuksen aukkojen tilkitsemisen ja usean vuoden ajan jo yritystukienkin karsimisen.   Olisi hyvä saada esim. VM:ltä arvio myös siitä, paljonko meillä on harmaata taloutta ja veronkiertoa ja mitkä ovat sen aiheuttamat verotulojen menetykset.  Näitä  saamatta jääneitä tuloja ei voi vielä ihan lähivuosina tulopuolelle kirjata, kun ne on ensin saatava kerätyksi! Tahto siihen on kyllä myönteinen asia. Myönteistä on tahto siihenkin, että yritystuet uudistaisivat tuotteita ja palveluja  kilpailukykyisiksi, mutta miten paljon tästäkään säästöjä syntyisi jo seuraavan vaalikauden menojen katteeksi!?

Jussi Halla-aho, perussuomalaiset:

”Ainoa tapa julkisen talouden tervehdyttämiseen on se, että ihmisillä on työtä. Se onnistuu vain niin, että meille syntyy uutta, tuottavaa työtä.”  Lisäksi viittaa myös kannustinloukkuun, joka syntyy siitä, että luodaan halpatyövoimareservi.

Kommentti: Työllisyyttä puoltava kommentti on hyvä ja siihenkin on hyvä yhtyä, että työllään (kuten siitä saatavalla eläkkeelläänkin)  pitäisi pääsääntöisesti elää. On tietysti elämäntilanteita, joissa osa-aikatyöt on tarkoitettukin lisätuloiksi. (opiskelijat, jo eläkkeellä olevat, jne.)  Halla-aho ei malta jättää maahanmuuttoakaan mainitsematta syyksi ansiotulottomien kotitalouksien lisääntymiselle. Näin tietysti on maahanmuuttajien ensimmäisten Suomi-vuosien kohdalla, mutta kotouttamisen jälkeen hekin ovat työelämässä verotuloja kerryttämässä. VM:n ennakointi pohjaa niin suuriin lukuihin, että maahanmuutto ei ole tässä yhteydessä talouden kannalta kovinkaan suuri muuttuja.

Pekka Haavisto,  vihreät:

Pekka Haavisto tivaa reagointivalmiutta talouden tapahtumiin. Hän mainitsee esimerkkina kovan Brexitin mahdollisesti aiheuttaman turbulenssin ja nopeita päätöksiä vaativat seuraukset. Pekka Haavisto verotuksesta: ”Jos pystymme jotain verotuksessa keventämään, sitä pitäisi tehdä palkkatulossa ja siten helpottaa työllistymistä. Hänen mukaansa verotusta voitaisiin ohjata ympäristöpainotteiseksi ”saastuttaja maksaa” periaatteella. Hän näkee myös yritystuissa ”jonkin verran kiristämisen ja säästön mahdollisuutta.” Lisäksi Pekka Haavistolle riittäisi 9 – 12 maakuntaa ja se loisi hänen mukaansa jonkin verran säästömahdollisuuksia.

Kommentti:  On sääli, ettei Pekka Haavisto ole lupautunut jatkamaan puolueensa puheenjohtajana. Hänen kommenttinsa ovat esitettyihin näkemyksiin realistisesti paneutuvia.  Säästömahdollisuuksista hän käyttää usean kerran ilmaisua ”jonkin verran”, ei kuittaa lisämenoja eikä kestävyysvajetta epärealistisilla ehdotuksilla.   Pekka Haavisto mainitsi mahdolliset palkkatulokevennykset!? Kun Juha Sipilän hallitus aloitti, toteutettiin 400 miljoonan €:n ansiotulovähennys, joka jyrkensi ansio- ja eläketulon verotuksen välistä kuilua entisestään. Vihreät on nuorten ja aktiivi-ikäisten puolue ja painottaa vahvasti sitä politiikallaankin. Toivottavasti vihreät eivät  suunnittele verotuksen kuilun kasvattamista  eläkeläisten tappioksi!?

Li Andersson, vasemmistoliitto

Li Andersson opettaa sopeuttamistarpeen mitoittamista sen mukaan, ”mikä yleinen talous ja työllisyyskehitys on. Jos noususuhdanne jatkuu ja työllisyys kehittyy suotuisasti, voi olla perusteltua harjoittaa kireämpää talouspolitiikkaa”.

Kommentti: Ei oikein aukene, mitä Li Andersson VM:n näkemysten perusteella tekisi!?

Li Andersson: ”Verot ovat nykytilanteessa menoleikkauksia parempi väline tasapainottaa julkista taloutta.”  Andersson jatkaa sinänsä hyvillä tavoitteilla palvelujen säilyttämiseksi ja parantamiseksi ja päättää seuraavasti: ”Poliitikko, joka lupaa vähemmän veroja ja parempia palveluita, ei ole äänestäjilleen rehellinen”.

Kommentti: Jään kysymään VM:n näkemyksen perään, ettei verotuksen korotusvaraa ole, jos halutaan työllisyysastetta nostaa korvaamaan esim. kestävyysvajeen synnyttämää aukko budjettiin!?  Onko sellainenkaan poliitikko rehellinen, joka lupaa verojen korotuksella parempia palveluita, muttei kerro mihin se mahdollisesti johtaa!?  Kokonaan jää auki kanta siihen, pidetäänkö valtion velanoton sovitusta asteettaisesta vähentämisestä kiinni!?

VM:n, Suomen Pankin ja eri taloustutkimuslaitosten näkemykset ovat vain arvioita, mutta pohjaavat kuitenkin laajoihin tietokantoihin. Ne ovat utopioita ja toiveajattelua parempia lähtökohtia päätöksenteolle. Äänestäjän on tietysti paljon mukavampi kuunnella parannusehdotuksia kuin paneutua puolueiden kannanottoihin talousnäkymien valossa, mutta sekin saattaa olla paikallaan!

 

Eläkkeet vaalikeskustelussa

Keskustelu eläkkeistä nousee taas vaalien lähestyessä. On ehdotettu euromääräistä lisäystä, kuoppakorotusta ja nyt Petteri Orpo toi esille indeksin tarkistamisen vastaamaan eläkeläisten kulutuskoria.
 
Eläkkeiden jälkeenjääneisyyttä purnaaville näytetään käyrää, joka osoittaa, että palkat ja eläkkeet kulkevat tasaisella välillä yhtä matkaa. Näin onkin, mutta käyrät pysyvät samalla tasolla siksi, että mukaan tulee koko ajan uusia eläkeläisiä, joiden eläkkeeseen ansiotason muutos (vain 20 %:n sidonnaisuus) ei ole vielä vaikuttanut. Se ei muuta sitä, että pidempään eläkkeellä olleiden eläke kutistuu koko ajan.
 
Ei näytä realistiselta saada läpi suurempaa sidonnaisuutta palkkaindeksiin, joten kuluttajaindeksin korjaaminen vastaamaan eläkeläisten kulutustottumuksia saattaisi olla ainakin parannus nykytilanteeseen. Eläkeläisten on pakko maksaa asumiskulut; vuokrat, energia jne. Sähkö ei ole kallistumassa, mutta taitamattomien siirtoverkkokauppojen (Caruna) jäljiltä sähkön siirto kallistuu. Syynä lienee myös ilmaston muutos, kun lisääntyvä myrskyisyys vaatii lisää maakaapelointia, jotta sähkön saanti voidaan turvata.
 
Lääkekulut ovat oleellinen osa eläkeikäisten kuluttajakoria.
Vaikka pyrimme pienine kremppoinemmekin pärjäämään vielä omilla tolpillamme, niin moni jo tarvitsee tuekseen jonkin sorttista lääkitystä.
 
Mutta sensijaan kestokulutushyödykkeitä emme niinkään enää ostele. Mieluusti katson uusia huonekaluja katalogeista ikäänkuin taideteoksina, mutta silti sunnittelen jo neljännen kerran nahkatuolien uudelleen päällystämistä. Tuntuu siltä, että aikanaan tehdyistä hankintapäätöksistä on vastuussa. Ostimme 60-luvulla Arabian astiaston ja se tuntui tosi hienolta, mutta parin vuoden kuluttua kaikilla huoltoasemilla oli samat kahvikupit kuin meillä. Ei ole enää, mutta meillä ne on mökillä edelleen käytössä.
 
Kodinkoneiden sanotaan kestävän keskimäärin yhtä kauan kuin avioliiton nykyään, eli 7-10 vuotta. Meillä hajosi jo jääkaappi ja astianpesukone 13 vuoden jälkeen, mutta pyykinpesukone ja kuivauskaappi jatkavat edelleen. Pyykinpesukoneen kohdalla sain hyvän neuvon Kristiina Halkolalta. Hän sanoi, että kone kestää jopa 20 vuotta, jos ei koskaan käytä suurimmalla teholla. Myös pesutabletti kannattaa puolittaa. Koneen pesukin säännöllisesti lisää ikää ja se käy halvimmin sitruunahapolla, jota saa apteekista.
 
Makuuhuoneen verhot hankin 80-luvulla ja kun pesulaan viedessäni tarkistin sauman takaa värin, niin huomasin, että tämä haalistunut onkin jotenkin harmonisempi kuin alkuperäinen. Vähintäin keväisin ja jouluksi mainokset tarjoavat kodin tekstiilien ja astioiden uusimista, mutta minulle riittää pajunkissat ja narsissit, ehkä jonkun lasten tekemän pupun nostan raeruohon oheen esille. Jouluksi olen jo kymmenien vuosien ajan vaihtanut punaiset lakanat, vaikkeivat oikein muihin väreihin sovikaan. Oikea kuusi on myös ehdoton joulun tuoja. Luultavasti oma ja ehkä monien ikätovereidenikin kulutuskori poikkeaa nuorempien tottumuksista paljonkin. Kuluttajaindeksin korjaaminen ei korjaa jo kutistuneita eläkkeitä, mutta ainakin hidastaisi eläkkeiden pienenemistä.
 
Lupauksia ei ehdokkailta kannata tivata, mutta toivoa sopii, että vaalien jälkeen kävisivät läpi toistensa ehdotukset ja selvittäisivät niiden vaikutukset. Toistensa ehdotusten alas ampuminen ei johda mihinkään.
 

PÄIVÄ LAKEUKSILLA

Helsingistä Seinäjoelle vie n. 2,5 tuntia, mutta siinä vauhdissa mieli ehtii hädintuskin mukaan. Kohteena oli Kauhava ja yli puolensataa Kauhavan torstai-kerholaista.

Matkan varrella Lapualla pääsin tutustumaan 70-vuotiaaseen Lapuan Ketjut -yritykseen. Yritys syntyi sotakorvaustuotannon tarpeisiin ja on kasvanut vakaasti lamavuosistakin selviten ja tarjoaa työtä jo yli 50 ammattilaiselle.  Ihan kaulaketjuista ei ole kysymys, vaan nämä ketjut ovat tärkeä osa tuotannossa niin paperi- ja metalliteollisuudessa, sahoilla, voimaloissa, merenkulussa ja kaikkialla, missä tarvitaan raskaiden massojen kulkemista tuotantoprosesseissa.  Tehdassali on siistimpi kuin meidän keittiö ja ilma puhdasta ja hapekasta, ammattitaitoiset ihmiset työnsä ääressä hyväntuulisia ja mutkattomia. Maallikko muistaa taas, että kehittynyt teknologia on bittien lisäksi myös laadukkaita tuotteita raskaaseenkin teollisuuteen.  Robotitkin on fyysisesti rakennettava.  Hieno yritys, jonka tuotteet sijoittuvat ympäri maailmaa vähäeleisesti olennaisiksi osiksi suuria tuotantokokonaisuuksia!

Pohjanmaa -elokuvasta muistamme, miten mattokutomoja perustettiin melkein joka taloon, mutta niistä elinvoimaisimmat ovat kehittyneet  parhaista materiaaleista  laatumattoja valmistaviksi tuottajiksi. Sellainen on myös Lappajärven Karvalan kylässä jo 45 vuotta toiminut Viita-Ahon mattokutomo. Kannattaa googlata ”VM Carpetin matot”!

Torstai-kerho on Eevan aloitteesta ja elinvoimasta syntynyt ”aikuisten naisten” yhteisö, jonka jäsenet ovat kiinnostuneita laajasti maailmanmenosta ja kutsuvat kokouksiinsa alustajia kulttuurista, terveydestä, kauneudesta, hyvästä ruuasta jne. Mahtava joukko, jonka toimin kestävyysvajeesta tulee kestävyystae!  Esille nousi mm. aiheellinen huoli maaseudun kylien tyhjentymisestä. Naisia kuunnellessa huomasi sen, että maaseudulla (Kauhava on kyllä laaja, maaseutumainen kaupunki) luetaan enemmän lehtiä ja silloin omaksutaan laajasti niitäkin asioita, jotka eivät suoranaisesti omaa elämänpiiriä kosketa. Kun taas nuoremmat, urbaanit suomalaiset hankkivat tietonsa netistä ja keskittyvät rajatummin juuri siihen, mitä itseä kiinnostaa.

Vaikuttava käynti Kauhavan lentosotakoulun perinneyhdistyksen valokuvanäyttelyssä. Kauhavalla koulutettiin puolustusvoimien lentäjät vuodesta 1937 alkaen ja kolmisen vuotta sitten toiminnot siirrettiin Tikkakoskelle. Kauhavalaisten  elämä on vahvasti sidoksissa lentosotakouluun. Syvä suru menetyksestä näkyy ihmisistä edelleenkin. Se on paljon enemmän kuin työpaikkojen menetys.  Eräs nainen kertoi sulkemisen jälkeisestä lentonäytöksestä ja totesi, että” tuntui niin hyvältä taas nähdä koneita ilmassa”. Mieleen nousi alkukesän varhaisten aamujen lintujen meteli mökkisaaressa, johon herää. Mutta jos joku veisi nuo linnut pois, niin menetys olisi korvaamaton.  Sekin jäi askarruttamaan, että jos Itämeren alueen lisääntynyt rauhattomuus olisi ollut lopettamispäätöstä tehtäessä jo tiedossa, olisiko  Kauhavan lentoyksikkö vielä käytössä!?

Päivän päätteeksi pääsin vierailemaan 1700-luvulla rakennettuun taloon, jota isäntäpari oli huolella säilyttänyt ja entisöinyt. Kaunis puutarha hyöty- ja koristekasveineen ympäröi hienoa miljöötä. Emäntä näytti osaavan ihan mitä halusi. Kodista löytyi sarja hopean värissä hohtavia  joutsenia, jotka oli valmistettu kahvipakettien päällysten alapinnasta, ryhmä savesta valettuja enkeleitä ja valoa välkkyviä raanuja ja uskomattoman taitavasti kudottuja mattoja, kaikki   emännän taidokkaasti valmistamia. Kahvipöydän kotileivonnaisia nauttiessa jäin vähän kateellisenakin ihmettelemään, miten paljon aktiiviset ihmiset saavatkaan aikaan!

Mietin vielä junassa istuessani, että mistä syntyy pohjalaisille tyypillinen itsetuntoinen arvokkuus, yrittäjyys ja rohkeus käydä asioihin käsiksi.  Osasyynä taitaa olla lakeus. Laukeudella syntyy sama tunnelma kuin tunturin laella ja meren äärellä ulappaa tähystäessä: näkee kauas ja isompia kokonaisuuksia!

 

PROFESSORIN MUUTTOLIIKE ”RAAMIT KAULASSA”

HS uutisoi tänään fysiikan professori Tapio Ala-Nissilän osittaisesta muutosta brittiläiseen Loughboroughin yliopistoon. Hän jää kuitenkin vielä Aalto-yliopistoonkin. Otsikon luettuani ajattelin, että hienoa, kun suomalaiset professorit pääsevät työskentelemään myös ulkomaisiin yliopistoihin ja erityisen hyvä, että jää myös yhteys Aalto-yliopistoon jakamaan osaamista molemmin puolin. Mutta vakavammaksi veti se, että hän ilmoitti syyksi rahoituksen alas-ajon Suomessa, joka lopetti hänen ryhmänsä, johon oli kuulunut toistakymmentä tutkijaa eri maista.

Tapio Ala-Nissilä sanoo: ”Tuloksellisinta tutkimusta syntyy, kun parhaat tutkijat saavat riittävät resurssit ja vapauden tutkia mitä haluavat.”  Melkoinen vaatimus!? Hän muistelee myös hyvällä 90-luvun lamavuosia, jolloin tutkimuksen määrärahoja lisättiin. Taitaa vain olla niin, että nyt leikattuinakin määrärahat ovat suuremmat kuin 90-luvun alussa!?  Hän toteaa myös, että ”osansa siinä oli myös Nokian menestyksellä”. Nokian nousu ei kuitenkaan alkanut yliopiston tutkijoiden kammioista, vaan alku taisi syntyä Suomen Kaapelitehtaan/Nokian rahoittamana.!?

Media on julkaissut useita artikkeleita lähtevistä professoreista ja saanut aikaan käsityksen, että pako on todellakin jo ”muuttoliike”.  Jos näin on, siihen on pakko puuttua, mutta olisi hyvä tuoda nyt ihan numeraalisiakin tietoja näistä ”raamit kaulassa” lähdöistä. Suurin osahan haluaakin työskennellä välillä muissa yliopistoissa ja näin hankkia laajempaa osaamista.

”Raamit kaulassa” Ala-Nissilä todella lähtee. Hän kritisoi voimakkaasti yliopistoihin kohdistuneita säästöjä ja ennen muuta ilmapiiriä. Hän viittaa pääministeri Juha Sipilän  ja Aleksander Stubbin harkitsemattomiin lausumiin ”kaiken maailman dosenteista” ja professoreiden kolmen kuukauden kesälomista. Ministereiden asenteesta on Ala-Nissilän mukaan seurannut tutkitun  tiedon väheksyntää. Hän viittaa myös  Skeptis -yhdistyksen nettikeskusteluihin ja sanoo: ”Siellä toimii nyt tieteen vastainen trollausporukka”.

Koulutus, tiede ja tutkimus ovat ehdottomasti pian 100 vuotiaan Suomen suuria voimavaroja ja ansaitsee suuren arvostuksen, mutta toisaalta se on myös erottamaton osa yhteiskuntaa silloinkin, kun voimavaroja jaetaan. Sosialismissa yliopistot elivät omaa elämäänsä, mutta demokratiassa vuorovaikutus on keskeistä. Tässäkin artikkelissä Ala-Nissilä kohdistaa oikeutetustikin kovaa kritiikkiä nimiäkin mainiten poliitikkoihin, mutta vastavuoroisesti ei pidä hermostua myöskään jokaisesta nettikritiikistä!

Medialta jään odottamaan kokonaiskuvaa tilanteesta, joka näiden yksittäisten valitettavien lähtöjen pohjalta jää huolestuttavaksi.

SUOMI 99 VUOTTA!

Onnea Suomi ja suomalaiset! Tänä vuonna sain kutsun Helsingin ehdottomasti parhaisiin itsenäisyyspäivän juhliin, joita vietettiin jo viime torstaina Finlandia -talossa. Kaupungin juhla neljäsluokkalaisille täytti jo 20 vuotta ja sen kunniaksi varmasti pääsimme puolisoni kanssa mukaan. Mukana oli myös oma nuorin lapsenlapsemme, joten sain seurata valmistautumista koko syksyn tanssi- ja lauluharjoituksineen. Olen saanut juhlan perustajana liiankin kanssa kiitosta, sillä taas kerran näin, miten juhlan järjestäjät, opettajat ja vanhemmat tekevät kaikkensa. Aivan linnan juhlien tapaan tarjoilun raaka-aineetkin oli hankittu ympäri maata luomutiloilta ja jokainen raaka-aine oli saanut jopa oman runon.

En tiedä kenties kuninkaallisia ja hoveja lukuunottamatta, missä opetettaisiin tuon ikäiset näin kattavasti tanssimaan seuratansseja. Helsingissä jo 100000 kuuluu tuohon eliittiin ja tämänkin hoitavat koulut. Uskon, että ainakin muutama rohkaisuryyppy säästetään, kun tanssitaito on jo tarpeen tullen hallinnassa.

Mutta paras hetki, jolloin sydän on pakahtua on se, kun juhlavieraat nousevat Alvar Aallon Finlandia -talon valkeita marmoriportaita ylös. Kaartin soittokunta soittaa ja ylhäällä heitä odottavat kättelyn jälkeen tarjoilijat jalallisin juhlajuomin (,joka oli tänä vuonna valmistettu luomumansikoista). Muistan, että ensimmäisinä vuosina jalallisista laseista tuli valituksia, joissa arveltiin lapsia kannustettavan alkoholin käyttöön. Puolustauduin, että päinvastoin, tarkoitus on osoittaa, että juhlalaseista voi juoda muutakin kuin alkoholia.
Nämä lapset ovat ensimmäistä kertaa näin suuressa juhlassa oman ikäluokkansa kanssa ilman vanhempiaan. Katsoja liikuttuu siitä, että näkee uuden ikäluokan peruuttamattomasti kulkevan ensiaskeleita kohti aikaa, jolloin he ottavan tämän maan ja kaupungin haltuunsa!

Seuraa ylipormestarin juhlapuhe, joka kestää vain pari minuuttia, pidempi olisikin tässä tunnelmassa poliisijuttu. Maammelaulu kaikuu poikienkin vielä cantores minores -äänien kera korkeuksiin. Yllätysesiintyjä JVG, jonka jäsenenet ovat itsekin olleet aikanaan samassa juhlassa. Äänet, lasten kauneus ja energia on sellainen kokemus, jonka tuntee itsekin voimana pitkään.

Kerron vielä kerran, miten juhla syntyi. Pääsin itse v. 1946 serkkujeni kanssa Messuhalliin (nykyinen Kisahalli) Kaapelitehtaan lasten joulujuhlaan, setäni oli Kaapelitehtaalla metallimiehenä. Tunnelma on jäänyt lähtemättömästi mieleen; musiikkia, nokipojat, joulupukki ja jokaiselle paperipussi, jossa oli omena, piparinasse tai nisse ja tikkari.

Toinen kokemus ajoittuu eduskunta-ajalle 80-luvulle, jolloin lakivakiokunta vieraili vankiloissa, mm. Keravan nuorisovankilassa. Tapasin nuoria, joilta kyselin paljonko on kakkua jäljellä. Eivät muistaneet ja vankilanjohtaja kertoi, että monet ovat kasvaneet kodeissa, joissa vanhemmat ovat olleet yhtä humalassa jouluna ja juhannuksena kuin tavallisinakin viikonloppuina ja heidän elämästään puuttuvat sellaiset merkkipaalut, joihin ajantajunsa sitoisivat.

Kun tulin kaupunginjohtajaksi, toimittajat kyselivät, millaisen jäljen haluan jättää kaudestani. Näinhän se on, että ensimmäisenä päivänä pitäisi tietää, mitä seuraavien vuosien aikana tulee tekemään. En osannut vastata, mutta asia jäi kytemään. Em. kokemusten kautta ajatus päätyi traditioon, joka koskisi jokaista helsinkiläistä lasta.

Kaikki muu onkin sitten muiden tekemää ja kovin iloisena olen seurannut sitä, että muutkin kaupungit ja kunnat ovat tässä tavalla tai toisella Hgin esimerkkiä seuranneet. Tänä vuonna Tampere kutsuu juuri tänään tuhansia lapsia itsenäisyyspäivän juhlaan. Lapset tarvitsevat elämäänsä merkkipaaluja, joiden kautta heille osoitetaan osuus kotikunnastaan ja maastaan. Helsingin johtamisjärjestelmä muuttuu, mutta luotan siihen, että juhlaperinne jatkuu!

KANSALAISALOITE TUO TAAS AVIOLIITTOLAIN EDUSKUNNAN KÄSITTELYYN!

Kirjoitin asiasta kaksi vuotta sitten fb:hen ja toistan tarinani nyt blogissa, kun kerran lain vastustajatkin hakevat revanssia:

Eva-Riitta Siitonen 22. marraskuuta 2014

Sukupuolineutraali/tasa-arvoinen avioliittolakiesitys saa miettimään ihmisen synnynnäisiä ominaisuuksia. En vertaa niitä toisiinsa, vaan kerron yhdestä, omakohtaisesta ominaisuudesta. 15 % meistä on vasenkätisiä. Minun lapsuudessani se oli rangaistava ominaisuus. Ruoka oli syötävä ”kauniilla” kädellä, muuten joutui nurkkaan. Koulussa jouduin jälki-istuntoon opettelemaan kirjainten oikeinpäin kirjoittamista ja oikealla kädellä. Vaikeinta oli riipustaa numero kakkonen. Opetus kyllä tehosi. Kirjoitan enimmäkseen oikealla, tekstaan ja piirrän vasemmalla. Osaan kyllä kirjoittaa molemillakin samaan aikaan, toisella ns. peilikirjoitusta. Käsiala ei ole kummoinenkaan. Suuntavaisto kehittyi hitaaasti, jännitän vieläkin nopeasti seurattavia käskyjä: oikealle!, vasemmalle!.

Maailma on enemmistön, oikeakätisten. Ensimmäisessä omassa asunnossani hella oli sijoitettu nurkkaan niin, että voidakseni hämmentää kattilaa, olisi pitänyt puskea kyynärpää kiviseinän läpi kylppärin puolelle. Jos hotelliaamiaisella haluan leikata palan kokoleivästä, minun pitää servetin sisällä käännellä leipä ”väärinpäin”. Nuorena ommeltiin ja harsittiin käsin; piti aina päättää toisen jäljiltä työ ja aloittaa ”väärinpäin”. Jos jatkan silittämistä toisen jäljiltä, joudun kääntämään laudan toisinpäin ja etsimään ehkä uuden pistokkeenkin silitysraudalle jne. Ainoaksi voitoksi kovasta kasvatuksesta taisi jäädä haparoiva oikealla kirjoittaminen ja sivuvaikutuksena tunne jonkinlaisesta virheellisyydestä. Elämä on kuitenkin ollut niin rikasta ja monimurheistakin, että vasenkätisyys ei ole siinä paljonkaan painanut.

Nyt hiukan vertaan. Lain hyväksymistä epäröivät viittaavat adoptio-oikeuteen ja lapsen oikeuteen molempia sukupuolia oleviin vanhempiin. Taustalla lienee myös pelkoa siitä, että lapset omaksuvat vanhempien sukupuolimallit yksipuolisesti. Oman ”virheeni” siirtymistä olen lasten ja lastenlasten kohdalla tarkkaillut hyvin pienestä. Kun olen nähnyt, että lapsi useimmiten tarttuu oikealla kädellä, olen järjestellyt siihen mahdollisuuksia ja asettanut asiat esille heille oikeinpäin. Olen myös hiukan huokaissut heidän kohdallaan, että yksi pienehkö harmi vähemmän, kun ovat oikeakätisiä. Sukupuolisuuntautuminen on tietysti paljon merkittävämpi asia. Homouden kanssa varttuminen on varmasti tuonut paljon enemmän vaikeita tilanteita kuin esim. vasenkätisyys ja siksi uskon myös, että homoliitoissakin vanhemmat taitavat huokaista lastensa puolesta, jos huomaavat heidät enemmistöläisiksi ja tukevat sitä. Toisaalta osaavat tukea toistakin ominaisuutta tarvittaessa. Näin siis fiksut vanhemmat. Mutta fiksuja heidän pitääkin olla, niin tarkasti tutkittua on adoptoiminen Suomessa tällä hetkellä yleensäkin.
Parantelen lapsuuden traumoja niin, että syön aamupuuron uhmakkaasti vasemmalla kädellä ja hyvin on maistunut.

GUGGENHEIM

Guggenheim rakentuisi kaupungin ja ennätyksellisen paljon yksityisen rahan varassa, valtio osallistuisi mahdollisesti käyttökustannuksiin. Tästäkään ei päätöstä ole. Uskokaa tai älkää, mutta suomalaiset kulttuuritalot eivät ole kielteisessä mielessä vaikutuksiltaan aluepoliittisia. Lahden Sibelius -talo tai Tampere -talo ei ole pois Turulta tai Helsingiltä jne. Ei olisi Guggenheimkaan pois loppupelissä suomalaiselta taidekulttuurilta. Jo 90-luvulla huomattiin, että Helsingin turistivirrat myötäkorreloivat esim. Lapin matkailun kanssa! Niinpä kutsuimme Lapin matkailijoiden kanssa yhdessä eurooppalaisten kaupunkien matkailualan toimittajia Helsinkiin ja Lappiin.
Helsingissä kaupunki, yliopistot ja korkeakoulut sopivat siitä, että kansainvälisiin tilaisuuksiin pyritään lähettämään kielitaitoisia ja aktiivisia osallistujia (ei turisteja), jotka pyrkivät yhteisöjensä hallituksiin ja muutenkin vaikuttajiksi tehtävänään mm. saada kokouksia ja konferensseja Suomeen. Tämäkin toimi niin, että muidenkin kaupunkien kokoustilat saivat tilaisuuksia.
Toimin itsekin Euro-Cities -järjestön presidenttinä, Alueiden Komiteassa, sen hallituksessa ja lukuisissa kaupunkien välisissä yhteistyöverkostoissa ja kaikista näistä tuli Helsinkiin ja muuallekin Suomeen monia kokouksia ja tilaisuuksia.
Muistan eräänkin Alueiden Komitean jaoksen Juhannukseen sijoittuneen tilaisuuden Kalastajatorpalla. Juhannuksena oli mahdotonta saada suomalaisia esiintyjiä, kun kaikki olivat keikoilla ympäri Suomea. ”Määräsin” aviomiehen ja tyttären, pyysimme ranskalaisten vieraiden vuoksi ranskankielentaitoisen ja muutenkin erittäin taitavan Mari Laurilan ja jouduin toteamaan vieraille, että jos nyt luulette tämän olevan nepotismia, niin olette aivan oikeassa! (Oman perheen jäsenille ei palkkiota maksettu, joten budjettikin pysyi kasassa Juhannuksesta huolimatta).
Liian vähän on Guggenheimin yhteydessä mainittu myös se, että sen välittömään läheisyyteen Kasarmintorille nousee Talvisodan muistoksi Valontuoja -patsas, josta veikkaan ainakin nykyisten, vain muutaman turistikohteen veroista kohdetta. Se, että uusia kohteita vastustetaan on snänsä hyväkin asia, sillä näin ne teräksen tavoin karkaistuvat yhä paremmiksi hankkeiksi. Tässä nyt muutama näkökulma hanketta puoltamaan!

SALASSAPITO

Ensimmäisessä pidempiaikaisessa työpaikassani kuulin esimieheltäni, että työtoverini, nuori mies sairasti parantumatonta syöpää. Esimies oli kuullut sen sairaanhoitajavaimoltaan. Muistan järkyttyneeni kahdesta syystä. Nuorellä miehellä oli kaksi pientä lasta ja hän oli aina puhunut vaimostaan ja perheestään niin kauniisti.  Puolisen vuoden kuluttua olin hautajaisissa Malmin kappelissa, jossa kevättalven aurinko paistoi ikkunan läpi etupenkille ja valaisi juuri noiden kahden pienen lapsen kasvot. Tunsin raivoa siitä kohtuuttomuudesta, jonka nuori perhe oli kohdannut.

Mutta myös esimiehen ohi suunsa puhuminen järkytti. Mitäpä, jos nuori mies olisi hakenut jotain uutta tehtävää, olisiko esimiehen vaimon kautta saatu tieto vaikuttanut hänen päätökseensä!?  Salassapitovelvollisuutta oli rikottu.

Kaupunginhallituksen esittelijänä sain joskus moitteita jäseniltä siitä, että en ollut jostakin asiasta informoinut.  Toimittaja oli soittanut ja poliitikko ei mielellään myönnä, ettei tunne asiaa. Useimmiten oli kysymys asiasta, josta päättäjän ei tarvinnutkaan tietää, koska se kuului operatiiviseen toimintaan, jolle hän oli päätöksillään antanut yleisvaltuutuksen.

Suomalaiset viranomaiset ovat antaneet virka-apua hollantilaisille tutkijoille, jotka selvittävät malesialaiskoneen alasampumista Itä-Ukrainassa. Nyt keskustellaan siitä, kuka Suomessa asiasta tiesi ja kenen olisi pitänyt tietää. Avoimuus on hyvä asia, mutta jotkut asiat vain vaativat salassapitoa. Esimerkiksi eduskunnan ulkoasiainvaliokunta avustajineen ja asiantuntijoineen on jo määrällisesti niin suuri joukko, että riski tahallisesta tai tahattomasta vuodosta väkisinkin kasvaa. Ilmeisesti kuitenkaan käytännössä riskit eivät ole ainakaan lähivuosina toteutuneet!?

Salassapitovelvollisuus kuuluu mm. juristien, lääkäreiden ja sairaanhoitohenkilökunnan koulutukseen. Sitä tarvitaan myös liike-elämässä. Joskus todella mennään liiankin pitkälle. Muistan aikanaan, että Hgin kaupunginvaltuusto hyväksyi maakaasusopimuksia, joiden sisältöä se ei saanut edes nähdä. Asia oli NL:n aikana niin salainen, ettei hinta- ym. tietoja voinut edes asiasta muodollisesti päättäville kertoa!

Ymmärrän, että jonkun tiedon välittäminen medialle ennen muita saattaa tuoda etuja median kovassa kilpailussa, mutta tuskin arvostusta pitkän päälle. Luultavasti enemmän arvostusta tuo salassapito-osaaminen silloin, kun se on paikallaan laillisesti ja moraalisesti. Mutta sitä en ole koskaan oppinut ymmärtämään, miksi poliitikon pätevyyden mitta olisi se, että hän tuntee asiat mahdollisimman yksityiskohtaisesti!? Ne ajat ovat takana, jolloin poliitikot kiersivät tupailloissa kertoen, miten asiat ovat. Silloin arvovalta kasvoi siitä, että saattoi livauttaa samalla jotain salattuakin tietoa. Mutta nyt tieto on kaikkien saatavilla ja poliitikoilta ja päättäjiltä edellytetään enemmänkin ratkaisukykyä saatavissa olevan tiedon pohjalta.

Salassapitovelvollisuus vaatii malttia, mutta myös osaamista ja ymmärrystä siitä, että sen rikkominen saattaa olla laiton tai moraaliton teko!

Merkelin linjoillako!?

En tunne Saksan enkä EU:kaan poliittisten päättäjien arvoja niin hyvin, että voisin katsoa sitoutuvani kenenkään linjavalintoihin ja Saksan liittokanslerin Angela Merkelinkin laskevan suosion kohdalla olen enemmänkin huolissani niistä arvoista, joita näyttää tulevan tilalle.

Joitakin kertoja olen kyllä tuntenut samanmielisyyttä seuratessani Angela Merkeliä. Kymmenisen vuotta sitten osallistuin Warsovassa EPP:n kokoukseen, jossa paikalla olivat eurooppalaiset EPP:n puoluejohtajat. Tilaisuudessa puhui myös Lech Walesa ja sen jälkeen lavalle asettuivat istumaan puheenjohtajat käyttäen jokainen lyhyehkön puheenvuoron. Siellä oli Merkel, Bildt, Katainen, Berlusconi jne. Italiassa oli hiljattain tapahtunut maanjäristys ja Berlusconi hehkutti sitä, miten nopeasti sortunut kirkko saatiin uudelleen pystyyn. Merkelin kehon kieli kertoi, mitä hän ajatteli ja hän totesikin nuivasti, että ensin on saatava asunnoit kotinsa menettäneille. Juuri näin, ajattelin.

Pari viikkoa sitten kävin Saksassa tutustumassa saksalaiseen vanhusten palveluihin ja palvelutalojen rakentamiseen. Vierailun kohteena on Bamberg, mutta Frankfurtissa tapasimme suomalaisen naisen, joka on asunut 30 vuotta Saksassa. Kyselimme saksalaisten mielipiteitä viimeaikojen päätöksistä. Saksalaisten enemmistö on hyväksynyt Schröderin aloittaman ja Merkelin jatkaman työelämän reformin, joka on pitänyt maan työllisyyden ja kilpailukyvyn korkealla.  Pätkätyötkin kuulemma sopivat erityisesti naisille, jotka ovat osittain kotona huolehtimassa lastenhoidosta ja ruokailusta pidempään kuin meille, kun kouluissa ei tarjota lounasta. Suomessa kouluruokailu onkin vaikuttanut naisten työssäkäymiseen ja sitä kautta tasa-arvoonkin enemmän kuin osaamme ajatellakaan!  Mutta saksalaiset äiditkin haluavat pitää tuntuman työelämään, josta usein ovat pitkänkin tauon poissa.

Kun pakolaiset alkoivat virrata Eurooppaan, Merkel antoi heille rohkeasti tukensa, vaikka varmasti tiesi saksalaisten ääriainesten kääntyvän häntä vastaan.  Tunsin mielihyvää, kun eurooppalaisilla asemilla ja pakolaisten reittien varrella oli paljon vapaaehtoisia ihmisiä, erityisesti Saksassa,  auttamassa ja tukemassa.  Oli selvää, että pakolaisvirtojen jatkuessa kohdattiin myös väsymystä ja vaikeuksia, mutta Merkel on edelleen pitänyt kiinni siitä, että hädässä olevia autetaan. Tässä hän on näyttänyt selkeän eron maltillisen keskustaoikeistolaisen EPP:n ja äärioikeistolaisten välillä!

Saksassa tiedetään, että Merkelin kannatuksen hiipuminen ei taida sataa sosialistien eikä muidenkaan vakiintuneiden puolueiden laariin, vaan nousija on Vaihtoehto Saksalle -ryhmittymä. Monien historiansa tuntevien mielestä ”jäljet peloittavat”.  Ranskan porvarillisen vallankumouksen arvot vapaus, veljeys ja tasa-arvo taitavat jaksottain kulkea yhteiskuntien läpi milloin milläkin korostuksella. Sosialismissa vapaus oli suorastaan kortilla, mutta nyt se näyttää korostuvan. Vapaus on sinänsä hieno arvo, mutta pitää kuitenkin muistaa, että se ei vapauta meita vastuusta toinen toisistamme!

IHAILUN LAHJA!

HS kirjoittaa Keski-Pohjanmaan liiton kulttuurikoordinaattorin Sanna-Maija Kaupin kolumnista, jossa Kauppi kauhistelee Helsingin härskiyttä. Tämä ei ole uutta meille helsinkiläisille, joille kotikaupunki on muutakin kuin maan pääkaupunki. Mutta kotikaupunkimme imago kantaa vastuuta myös täällä tehdyistä valtiovallan päätöksistä, tänne työn tai opiskelun perässä muuttaneiden koti-ikävästä ja sellaisistakin tapahtumista ja ilmiöistä, joiden kanssa meillä asukkailla ei ole mitään tekemistä.

Vuosia sitten uusi, nuori kansanedustaja Joensuusta antoi haastattelun, jossa toivoi, ettei koskaan muuttuisi samanlaiseksi kuin helsinkiläiset. Toivottavasti onkin säilyttänyt ihanteensa, sillä hän asuu nyt pääkaupunkiseudulla. Kaikki muutkin helsinkiläiset ovat muualta tulleita, osa pakotettuna jo 1500 luvulta ja osa enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti vuosisatojen kuluessa. Itse kolmannen polven helsinkiläisenä tunnistan vahvasti sukuni eteläpohjalaiset juuret.

Tapasin vuosia sitten lenkillä oululaisen nuoren opiskelijan, joka kertoi harjoittelevansa HUS:ssa. Hänen pyörästään oli ketju pois päältä ja tarjosin apua. Saimme pyörän kuntoon ja hän kiitteli kauniista ja sanoi:”Sinä et ainakaan ole helsinkiläinen, sillä nehän eivät kuulemma koskaan auta ketään”!? Samaan ilmiöön viittaa Kauppikin kolumnissaan. Hän päätyy HS:n mukaan toteamaan, etteipä tarvitse tulevaisuudessa omaa aikaa Helsingille antaa, sillä hän ottaa mielellään nopeimman paluujunan kohti Keski-Pohjanmaata.

Kyllähän meiltä suomalaisilta puuttuu ihailun lahja yli lähipiirin. Kotikaupunkini suhteen olen jäävi, sillä suhteemme on jo niin pitkä, muttei ihan mutkaton. Olen usein maailmalla nähnyt sellaista, mitä toivoisin omaltakin kotikaupungiltani. Joitakin ajatuksia saatoin työelämässä tuodakin harkintaan. Olin suorastaan valinnut muutamia eurooppalaisia kaupunkeja, joiden kehitystä ja innovaatioita seurasin miltei mustasukkaisesti. Mutta kohtaa myös ilmiöitä, joiden puuttumisesta Helsingistä voi vai olla onnellinen. Helsinki on ihmisen kokoinen, turvallinen ja elämässä kiinni oleva kaupunki, joka muuttuu melko joustavasti ajan mukana. Minulle se on rakas Itämeren tytär, jonka pyhäpuoli on nähtävissä mereltä päin ja elämän rosoisuus tulee vastaan sisämaasta käsin. Harras toiveeni on, että muutkin suomalaiset kokisivat sen omaksi pääkaupungikseen sallivalla ja rakentavalla mielellä.

Siitä on syytä olla huolissaan, että Keski-Pohjanmaan kulttuurikoordinaattori, jonka tehtävä on oman maakunnan vahvan kulttuurin koordinoiminen ja yhdistäminen myös suomalaiseen kulttuuriin, ei koe Helsinkiä edes tutustumisen arvoiseksi!? Maakuntien vahvuus ei ole sisäänpäin kääntymisessä, vaan yhteistyössä jopa pääkaupungin kanssa. Helsingillä ei toki enää ole mitään pääkonttoriasemaa ja jokainen kylä ja maakunta voi etsiä yhteistyökumppaneita mielensä mukaan maailmalta, mutta on hyvä muistaa, että pian satavuotias kotimaamme tarkoittaa koko Suomea, johon kuuluu yhtä lailla Helsingin seutu kuin Keski-Pohjanmaakin.

Kolumneissa kerrotaan tunnetiloista usein pilke silmäkulmassakin, jotta syntyisi keskustelua. Siksi rohkenen toivoa,  että Sanna-Maija Kauppi antaa vielä Helsingillekin mahdollisuuden!