”SOTAA EI OLE VOITETTU ENNEN KUIN HELSINKI ON VALLOITETTU”

Otsikko on suora lainaus Ylen lauantain uutislähetyksestä, mutta ei kuitenkaan Vladimir Putinilta, vaan Suomen keskustan puoluevaltuuston jäseneltä Marja Peltomäeltä.  Näin puoluevaltuuston jäsen totesi Ylen uutisille.

Näinkö keskustan päättävissä elimissä todella ajatellaan? Mitä helsinkiläisten tästä pitäisi  ajatella?  Sota jo sanana kylmää aina, mutta tässä maailman tilanteessa erityisesti.  Sodan  kautta valloittaminen koetaan alistamiseksi ja nöyryyttämiseksi. Valtionosuudet Helsinki maksaa, mutta vaaditaanko vielä sotakorvauksiakin?  Ajattelematonta puhetta,  sellainen sammakko, jota poliitikko yleensä saa kauan selitellä.

Vaikka kysymyksessä oli puoluevaltuuston jäsen, tuskin kannanottoa sentään on tulkittavissa keskustan puoluevaltuuston nimiin. Siitäkin huolimatta, että esim. Mikko Alatalokin vaatii metropolipolitiikasta luopumista. Eiköhän Alatalonkin kommentin voi panna kurnutusosastolle.  Yhteisten asioiden hoito jatkukoon koko maassa, jopa Helsingin seudulla!  

Mutta miksi keskusta sitten ei ole Helsinkiin muun maan volyymilla onnistunut pääsemään?  Sitä keskustan puolue-elinten kannattaisi ”valloitussodanjulistuksen” sijaan pohtia.  Olen seurannut keskustan Helsinki-politiikkaa 1970 –luvun lopulta alkaen.  Ensimmäisessä tuntemassani valtuustoryhmässä oli suuresti arvostamani pitkäaikainen kansanedustaja, ministeri Marjatta Väänänen, tosin hänkin samaan aikaan Uudeltamaalta valittuna kansanedustajana. Marjatta Väänänen on varmasti sydämeltään varsinaissuomalainen (Koski läheisimpänä seutuna), mutta myös helsinkiläinen, niin osaavasti ja lämmöllä hän on kirjoittanut Helsingistä jo kouluvuosistaan alkaen. Mutta hänen valtuustoparinaan oli Ilkka Hakalehto, joka myöhemminkin hyppeli puolueesta toiseen. Se varmasti vaikeutti ryhmän työskentelyä ja Marjatta joutui tukemaan ehdotuksia/ponsia, joita ei itse olisi tehnyt. 

Keskustan valtuustoryhmä Helsingissä on ollut yhteistyökykyinen ja hyvin kotikaupungin asioihin paneutuva, jossa aikojen kuluessa on pistäytynyt kansallisen tason poliitikkoja (Paavo Väyrynen, Olli Rehn, Pertti Salovaara), joiden osuus Helsingin asioissa on jäänyt näkymättömäksi. Helsinkiläiset keskustan valtuutetut ovat tehneet kestävää työtä kotikaupunkinsa hyväksi. Mutta aina eduskuntavaalien aikaan puolue on nimittänyt ehdokkaaksi jonkun kansallisen tason nimipoliitikon, joka sitten on valittu eduskuntaan ja varsinaiset Helsingin vaalipiirin pitkäaikaiset vaikuttavat ovat jääneet rannalle. Jo aiemmin mainitut sekä Anneli Jäätteenmäki, Mari Kiviniemi jne. olivat jo tulleet aiemmin muualta valituiksi kansanedustajina. Mari Kiviniemi tosin toimi  kaksi kautta myös valtuutettuna Helsingissä.  Näissä eduskuntavaaleissa kokeiltiin taas useita valtakunnantason ei-helsinkiläisiä poliitikkoa (Rehn, Lehtomäki, Puska jne.). Uskon, että puolueen vaalispekulointi on vaikuttanut helsinkiläisten äänestyskäyttäytymiseen. Helsingin keskustalaiset eivät ole saaneet ansaitsemaansa mahdollisuutta.  Näinhän on muissakin puolueissa toimittu, mutta Helsingistä ei ole taidettu valita Helsingin keskustan kasvattia kansanedustajaksi moneen kymmeneen vuoteen!?  Moni meistä ulkopuolisista olisi mieluusti nähnyt esimerkiksi Laura Kolben helsinkiläisenä kansanedustajana!  Valtuutettu Terhi Peltokorpi on silloin tällöin päässyt eduskuntaan useimmiten varasijalta, kun  ”nimipoliitikko”  on jättänyt eduskunnan. 

Helsinki olisi tarvinnut myös keskustapuolueessa kansanedustajia, ministereitä, jotka tuntevat kaupungin ja kaupunkilaisten asioita ja elämänmenoa ja joilta olisi saatu ymmärrystä helsinkiläisille.  Uskon, että tämä toimisi molempiin suuntiin, jos helsinkiläiset kokisivat puheissa ja teoissa keskustan kansanedustajan puolustavan omassa ryhmässään kotikaupunkiaan, keskustaa myös äänestettäisiin enemmän.  Keskustan potentiaaliset äänestäjät on vieraannutettu vaaleissa pistäytyvillä, mutta Helsinkiin sitoutumattomilla ehdokkailla! Ranskalaisia visiittejä on riittänyt! Eduskunnassa keskusta on usein vastustanut Helsingin hankkeita, vaikka niiden merkitys kansantaloudelle olisi ollut merkittäväkin. Tämä historia on vaaleissa äänestäjien mielessä eikä luottamus synny ilman tekoja. 

”Sotaisien valloitussuunnitelmien” sijaan  keskustan (kaikkien puolueiden) kannattaisi pysähtyä miettimään maaseudun, kasvukeskusten ja Helsingin seudun erilaisia voimavaroja ja sitä, miten eri alueista saataisiin kunkin alueen suurimmalla suhteellisella edulla mahdollisimman paljon kansantuotetta jaettavaksi.  Ei  kannata pohtia maan jakautumista, vaan kääntää voimavaraksi se, että meistä on niin moneen.  Tässä ulkopuolisen huomioita, mutta keskustan nykyisillä toimenpiteillä kovin suuri osa helsinkiläisistä jääkin ulkopuolisiksi!