KANSALAISALOITE TUO TAAS AVIOLIITTOLAIN EDUSKUNNAN KÄSITTELYYN!

Kirjoitin asiasta kaksi vuotta sitten fb:hen ja toistan tarinani nyt blogissa, kun kerran lain vastustajatkin hakevat revanssia:

Eva-Riitta Siitonen 22. marraskuuta 2014

Sukupuolineutraali/tasa-arvoinen avioliittolakiesitys saa miettimään ihmisen synnynnäisiä ominaisuuksia. En vertaa niitä toisiinsa, vaan kerron yhdestä, omakohtaisesta ominaisuudesta. 15 % meistä on vasenkätisiä. Minun lapsuudessani se oli rangaistava ominaisuus. Ruoka oli syötävä ”kauniilla” kädellä, muuten joutui nurkkaan. Koulussa jouduin jälki-istuntoon opettelemaan kirjainten oikeinpäin kirjoittamista ja oikealla kädellä. Vaikeinta oli riipustaa numero kakkonen. Opetus kyllä tehosi. Kirjoitan enimmäkseen oikealla, tekstaan ja piirrän vasemmalla. Osaan kyllä kirjoittaa molemillakin samaan aikaan, toisella ns. peilikirjoitusta. Käsiala ei ole kummoinenkaan. Suuntavaisto kehittyi hitaaasti, jännitän vieläkin nopeasti seurattavia käskyjä: oikealle!, vasemmalle!.

Maailma on enemmistön, oikeakätisten. Ensimmäisessä omassa asunnossani hella oli sijoitettu nurkkaan niin, että voidakseni hämmentää kattilaa, olisi pitänyt puskea kyynärpää kiviseinän läpi kylppärin puolelle. Jos hotelliaamiaisella haluan leikata palan kokoleivästä, minun pitää servetin sisällä käännellä leipä ”väärinpäin”. Nuorena ommeltiin ja harsittiin käsin; piti aina päättää toisen jäljiltä työ ja aloittaa ”väärinpäin”. Jos jatkan silittämistä toisen jäljiltä, joudun kääntämään laudan toisinpäin ja etsimään ehkä uuden pistokkeenkin silitysraudalle jne. Ainoaksi voitoksi kovasta kasvatuksesta taisi jäädä haparoiva oikealla kirjoittaminen ja sivuvaikutuksena tunne jonkinlaisesta virheellisyydestä. Elämä on kuitenkin ollut niin rikasta ja monimurheistakin, että vasenkätisyys ei ole siinä paljonkaan painanut.

Nyt hiukan vertaan. Lain hyväksymistä epäröivät viittaavat adoptio-oikeuteen ja lapsen oikeuteen molempia sukupuolia oleviin vanhempiin. Taustalla lienee myös pelkoa siitä, että lapset omaksuvat vanhempien sukupuolimallit yksipuolisesti. Oman ”virheeni” siirtymistä olen lasten ja lastenlasten kohdalla tarkkaillut hyvin pienestä. Kun olen nähnyt, että lapsi useimmiten tarttuu oikealla kädellä, olen järjestellyt siihen mahdollisuuksia ja asettanut asiat esille heille oikeinpäin. Olen myös hiukan huokaissut heidän kohdallaan, että yksi pienehkö harmi vähemmän, kun ovat oikeakätisiä. Sukupuolisuuntautuminen on tietysti paljon merkittävämpi asia. Homouden kanssa varttuminen on varmasti tuonut paljon enemmän vaikeita tilanteita kuin esim. vasenkätisyys ja siksi uskon myös, että homoliitoissakin vanhemmat taitavat huokaista lastensa puolesta, jos huomaavat heidät enemmistöläisiksi ja tukevat sitä. Toisaalta osaavat tukea toistakin ominaisuutta tarvittaessa. Näin siis fiksut vanhemmat. Mutta fiksuja heidän pitääkin olla, niin tarkasti tutkittua on adoptoiminen Suomessa tällä hetkellä yleensäkin.
Parantelen lapsuuden traumoja niin, että syön aamupuuron uhmakkaasti vasemmalla kädellä ja hyvin on maistunut.

GUGGENHEIM

Guggenheim rakentuisi kaupungin ja ennätyksellisen paljon yksityisen rahan varassa, valtio osallistuisi mahdollisesti käyttökustannuksiin. Tästäkään ei päätöstä ole. Uskokaa tai älkää, mutta suomalaiset kulttuuritalot eivät ole kielteisessä mielessä vaikutuksiltaan aluepoliittisia. Lahden Sibelius -talo tai Tampere -talo ei ole pois Turulta tai Helsingiltä jne. Ei olisi Guggenheimkaan pois loppupelissä suomalaiselta taidekulttuurilta. Jo 90-luvulla huomattiin, että Helsingin turistivirrat myötäkorreloivat esim. Lapin matkailun kanssa! Niinpä kutsuimme Lapin matkailijoiden kanssa yhdessä eurooppalaisten kaupunkien matkailualan toimittajia Helsinkiin ja Lappiin.
Helsingissä kaupunki, yliopistot ja korkeakoulut sopivat siitä, että kansainvälisiin tilaisuuksiin pyritään lähettämään kielitaitoisia ja aktiivisia osallistujia (ei turisteja), jotka pyrkivät yhteisöjensä hallituksiin ja muutenkin vaikuttajiksi tehtävänään mm. saada kokouksia ja konferensseja Suomeen. Tämäkin toimi niin, että muidenkin kaupunkien kokoustilat saivat tilaisuuksia.
Toimin itsekin Euro-Cities -järjestön presidenttinä, Alueiden Komiteassa, sen hallituksessa ja lukuisissa kaupunkien välisissä yhteistyöverkostoissa ja kaikista näistä tuli Helsinkiin ja muuallekin Suomeen monia kokouksia ja tilaisuuksia.
Muistan eräänkin Alueiden Komitean jaoksen Juhannukseen sijoittuneen tilaisuuden Kalastajatorpalla. Juhannuksena oli mahdotonta saada suomalaisia esiintyjiä, kun kaikki olivat keikoilla ympäri Suomea. ”Määräsin” aviomiehen ja tyttären, pyysimme ranskalaisten vieraiden vuoksi ranskankielentaitoisen ja muutenkin erittäin taitavan Mari Laurilan ja jouduin toteamaan vieraille, että jos nyt luulette tämän olevan nepotismia, niin olette aivan oikeassa! (Oman perheen jäsenille ei palkkiota maksettu, joten budjettikin pysyi kasassa Juhannuksesta huolimatta).
Liian vähän on Guggenheimin yhteydessä mainittu myös se, että sen välittömään läheisyyteen Kasarmintorille nousee Talvisodan muistoksi Valontuoja -patsas, josta veikkaan ainakin nykyisten, vain muutaman turistikohteen veroista kohdetta. Se, että uusia kohteita vastustetaan on snänsä hyväkin asia, sillä näin ne teräksen tavoin karkaistuvat yhä paremmiksi hankkeiksi. Tässä nyt muutama näkökulma hanketta puoltamaan!