HYVÄ POLIITIKKO!

Haastattelin pari viikkoa sitten Kreikassa usean vuoden ajan tuntemiani kreikkalaisia, miksi äänestivät juuri Tsiprasta. Tiesin heidän aiemmin tukeneen muita puolueita. Vastaus oli kaikilla sama; ”ainut puhdas poliitikko”.  Jos Tsiprakselta sotkuja löytyy, on varmaa, ettei lehdistö tai vastapuoli jätä niitä kertomatta.  Vaalirahasotkut osoittivat, ettei taloussotkuja Suomessakaan seurauksitta ohitettu.  Muttei kohtuuttomasti yksityiselämän sotkujakaan saa olla. Jopa arvostettu valtiomies Johannes Virolainen putosi omankin arvionsa mukaan eduskunnasta siksi, että jätti ensimmäisen vaimonsa, kun oli jo löytänyt uuden. Paavo Lipponen puolestaan kannatti  ”liian aikaisin” vuokrasäännöstelystä luopumista ja tätä pidettiin yhtenä syynä hänen putoamiseensa yhden kauden ajaksi. Olin hänen kanssaan samassa tilaisuudessa Helsingin työväentalolla ja muistan, miten häntä asiasta hiillostettiin. Poliitikon pitää siis olla ”kunnon ihminen” eikä sovi olla liian uudistusmielinenkään.

Poliitikoksi ei kuitenkaan kotoa haeta, vaikka usein kuuleekin sanottava, että ”kun pyydettiin”.  Pyyntöä ennen on kyllä ainakin rivien välissä jo ilmoittauduttu ja kyllä menestyvä poliitikko pyrkyä tarvitseekin.  Me äänestäjät haluaisimme kuulla tarinoita, joissa alkusysäyksenä on ollut vilpitön halu puolustaa niitä, joita katsoo kohdellun epäoikeudenmukaisesti tai tahto päästä vaikuttamaan, jotta omat/puolueen korkeat päämäärät edistyisivät yhteiskunnassa. Näin varmasti onkin, mutta aina on kysymys myös omasta menestyksestä, kun kerran leikkiin on lähtenyt.

Vuonna 1982, ennen presidentin vaaleja, soi meillä Herttoniemessä ovikello ja keskenkasvuinen tyttäremme meni avaamaan. ”Äiti, siellä on joku täti, joka tahtoo tavata sinut”. Olin valitsijamiesehdokkaana juuri lähdössä vaalitilaisuuteen ja sanoin, etten nyt ehdi. Tytär sanoi kumman vakuuttuneena: ”Äiti, minusta tuntuu, että sinun pitää tulla”.

Ovella seisoi vanha, vakavahkon oloinen nainen. Hän oli matkustanut junalla Porin seudulta Helsinkiin ja bussilla Herttoniemeen antaakseen minulle kirjekuoressa 500 markkaa. Hän kertoi pelkistetyin ilmaisuin olevansa eläkkeellä   kansakouluopettajan tehtävästä. Hänen miehensä oli kaatunut sodassa ja hän halusi kunnioittaa miehensä muistoa, mutta ennen muuta miehensä yhteiskunnallista vakaumusta ja halusi siksi osoittaa nuo rahat kauttani Harri Holkerin valintaa tukemaan. Nolous jysähti mieleeni! Totta kai olin sitoutunut presidenttiehdokkaaseeni ja yhteiseen arvomaailmaankin, mutta olin myös ajatellut valitsijamiesvaaleja  kannaltani esivaaleina seuraavan vuoden eduskuntavaaleihin.

Tästä naisesta on tullut mielessäni kokoomuslaisuuden idoli ja olen oppinut vuosikymmenten myötä ajattelemaan, että kokoomus on enemmän kuin sen kulloinenkin johto ja toimijat. Uskon, että näin on muissakin puolueissa. Olen tavannut monta juurevaa keskustan kannattajaa, joiden arvomaailma on kirkkaampi ja vakaampi kuin päivätyönään politiikassa toimivien. Samoin olen oppinut arvostamaan niitä työväenaatteen ihmisiä, joille aate on tarkoittanut toimeentulon puolustamista, mutta myös sivistyksen ja oikeudenmukaisuuden vaatimusta.  Erityisesti arvostan sitä, että ensimmäiset naiset politiikkaan tulivat työväenpuolueesta usein työväenopistoista ja muista yhteisistä koulutustilaisuuksista hankitulla osaamisella.

Tiedän omasta kokemuksesta, että politiikka työnä on muutakin kun korkeiden periaatteiden vaalimista. Se on arkista työtä, jossa kansanvaltaa käyttävät kansanedustajat lakeja säätämällä vaikuttavat suomalaisten elämään tulevien vuosien aikana. Kannatukseen tarvitaan myös populismia ja pelisilmääkin. Ehkä naivistakin uskostani demokratiaan kertoo se, että  edelleen haen ”hyviä poliitikkoja” toimeliaiden, ”kunnon ihmisten” joukosta, jotka edes yrittävät säilyttää päivän huudon keskellä joitakin pysyvämpiä, syvempiä arvoja, joihin ovat sitoutuneet.

Tuleva valtiomies tai -nainen saa paikan!

Lakkopäivä lähenee ja EK arvioi sen hinnaksi  100 milj.€ + pysyvän imagotappion!  Se on varmasti yläkanttiin, mutta suuresta taloudellisesta tappiosta tulee joka tapauksessa olemaan kysymys. Luvun ymmärtämiseksi voi verrata hallituksen suunnittelemia säästöjä. Asumistukisäästöiksi oli suunniteltu 90 milj.€, jonka hallitus alentanee 60 milj. €. Solidaarisuusveron lisäys tuonee runsaat 30 milj € ja pääomatulon prosentin lisäys saman verran. Mutta nämä ”säästöt” syntyvät vuodessa ja lakkopäivän hinta menetetään yhdessä päivässä!

Suurmielenosoituksen tarkoitus on tukea ammattiyhdistysliikkeen yhtenäisyyttä ja ilmaista hallituksen esitykselle vastalause. Toimiiko se? Peruuko vapailla vaaleilla valitun eduskunnan muodostama hallitus esityksensä? Onko sillä tässä talouden tilanteessa edes vaihtoehtoja? Tuskin! Jäljelle jäänee voimakas kahtiajako, joka tulee vaikeuttamaan entistä enemmän lamasta  selviytymistä.

Molemmilla rintamilla on muodostumassa joukko, joka näyttää kaipaavan vastakkainasettelua. Sanovat: ”Katsotaan”, ”Sittenpähän näkevät” jne. Uhon kasvaminen on aina vaarallista ja varsinkin tässä tilanteessa, johon on kerääntynyt useita kansaa puhuttavia sisäpoliittisia paineita;  jo pitkäaikainen työttömyys, talouden alamäki, sote-ratkaisun tuomat verotus- ja aluejakomuutokset, maaseudun tyhjeneminen ja uutena ilmiötä maahanmuutto jne.   Hallitus ja ammattiyhdistysliikkeen johto ovat tuskallisenkin tietoisia siitä, että tässä tilanteessa tarvitaan säästöjä, kansallista yhtenäisyyttä ja talkoo henkeä. Mutta molemmille rintamille kasautuu väkisinkin vastuuttomiakin uhoajia ja poikki pinoon -toimintaa kaipaavia.

Nyt olisi itserekrytoinnin paikka!  Löytyykö johtajien joukosta valtiomiesainesta, niitä, jotka näkevät vähän kauemmas ja joilla on tahtoa ja rohkeutta ja ennen muuta nöyryyttä pysäyttää kierre, jonka päässä ei nyt näy seesteistä eteenpäin vievää polkua!

Yhteiskuntasopimuksen rintamalinjat?

Hallitus tavoittelee yhteiskuntasopimusta ja rintamalinjoiksi näyttävät asettuvan palkansaajat ja työnantajat. Palkansaajat on äkkiseltään helppo hahmottaa osapuoleksi, mutta työnantajat on vaikeampi tulkita yhdeksi joukoksi.  Kuka oikeastaan on työnantaja?   Pienessä yrityksessä työnantaja on omistaja/johtaja, joka kuittaa mahdollisen voiton, mutta suurissa yrityksessä johdon jäsenet ovat työnantajan edustajia, mutta itsekin palkollisia. Johto vastaa nyt hiipuvasta kilpailukyvystä ja tuottavuudesta ensisijassa sijoittajille, osakkeenomistajille.   Entä julkisella sektorilla? Työnantajien edustajien takaa löytyy lopulta kansalaiset, veronmaksajat.

Palkansaajien intressi on työllisyydessä, palkassa, työajassa, työolosuhteissa jne.  ja tässä heitä edustaa ammattiyhdistysliike. Mutta palkansaajillakin on myös kansalaisintressit; nouseeko päivähoitomaksut, saako lapsi koulutuksen, nousevatko lääke- ja lääkärikulut, joukkoliikennemaksut, asumiskulut,verot jne. He tuntevat huolta työllisyydestä, ja mieltävät hyvin viennin kilpailukyvyn kohtalon kysymyksenä talouden kehitykselle. Samat asiat kohtaavat työnantajia ja heidän edustajiaan kansalaisina.

Mielletäänkö tavoitellun yhteiskuntasopimuksen rintamalinjat nyt liian yksioikoisesti, kun sanotaan, että molempien osapuolien on mahdollisessa sovussa menetettävä ja saatava yhtä paljon!?  Ei selkeitä osapuolia edes ole, vaan kaikki kuuluvat useaan joukkoon, vaikka joukko-oppi onkin unohdettu asia.  Varmaa on vain se, että ellei sopua merkittävistä muutoksista löydetä, kaikissa joukoissa hävitään.  Olisi toivottavaa, ettei mikään taho asettaisi  ehdottomia kynnyskysymyksiä näin kaikkia koskettavan, yhteisen ratkaisun löytämiselle!

VIRON KESÄPÄÄKAUPUNKI, PÄRNU

Pari päivää ja ihan ensimmäistä kertaa Pärnussa Viron kesäpääkaupungissa ja huippumukavan porukan kanssa! Helppo matka ja nopeasti Tallinnasta Via Balticaa melkein Latvian rajalle saakka. Kaupungissa näkyy sen miltei 800 vuotta vanha historia ja monien hallitsijoiden vaikutus. Pärnu on kuulunut Ruotsille, Venäjälle, ollut saksalaisten miehittämä ja taas osa edellisen kerran itsenäistä Viroa, sitten NL ja nyt on kaupungin oikea kotimaa taas Viro. Itämeren rannalla asustaa Pärnussa liki 45000 eestiläistä, mutta erityisesti kesäisin sen valtaavat suomalaiset, nyt kuulemma käy entistäkin vähemmän venäläisiä. Suomi on kuitenkin turistikohteiden, ravintoloiden ja rantamaisemien puhutuin kieli.
Palvelukulttuurissa välähtää vielä harvakseltaan neuvostoajan tylyys, mutta enimmiltään jo keskieurooppalainen kohteliaisuus. Ehkäpä suomalaiset ovat itsekin aiempina vuosina haastaneet omalla käytöksellään, jopa ylemmyyden osoituksin naapureitamme!? Mutta jos vähänkään itse on sosiaalinen, ystävyys palkitaan monin verroin.
Miksi suomalaiset lomailevat Pärnussa? Jos isompikin perhe hakee kohtuuhintaista lomakohdetta, on sitä vaikea Suomesta löytää. Tässä valitettavasti yksi syy. Meidän kilpailukykymme ei matkailussakaan ole kohdillaan. Harmillista on tavata Helsingissäkin vihaisia turisteja sunnuntaisin, kun ei mikään ole auki!? Heille on vaikea selittää, että ei kannata, kun sunnuntailisät syövät katteen! Meillä on käyttämättöminä kesäsunnuntaisin monet investointikohteet; teatterit, ravintolat, kahvilat, oopperat, osittain sairaalatkin jne. Tässä on rakennemuutoksen paikka, jos aiotaan pärjätä. Toki Pärnun kohdalla ilmasto on parempi, vaikka paikalliset ystävät kertoivat, että erityisen kylmä kesä heilläkin on ollut.
Kuvaava esimerkki suhtautumisesta byrokratiaan; kysyimme miten kauan ravintolan baari on auki? Hämmästynyt vastaus; ”No, niin kauan kuin ihmiset haluavat.” Koskahan meillä opitaan sanomaan palvelun kohdalla nykyistä useammin, että tehdään niinkuin ihmiset haluavat? Tässä saattaisi olla avain menestykseen ja uusiin työpaikkoihin!

ETELÄ-POHJANMAALLA

24.06 2015

Helsingistä Tampereen ohi ja Kurun kautta Lappajärvelle. Alkukesä on ollut sateinen ja tänäänkin sataa, mutta kaunista on. Tuntuu kuin ajaisi läpi pitkän puiston, jonka varrella puusto ja maa on vehmasta ja vihreää, vain syreenit ja lupiini värittävät tienvarsia valkealla siniliilalla ja roosalla. Sade ja tuuli yltyvät niin, että syvä kraatterijärvi on pelottavan tumma Lappajärvellä, mutta loppuu iltaa kohti ja Halkosaaren kesäteatterin yleisö hiukan palelee, muttei kastu.

25.06.2015

Aloitimme aamulla Vimpelin kirkonmäeltä. Kirkko kahdeksankulmainen kaunis puukirkko, ei tyypillinen ristikirkko. Hautuumaa kertoo pitäjän historiaa; senkin, että talvisodassa sijoitettiin saman pitäjän miehet samoihin joukkoihin ja menetykset kohdistuivat rankasti kyläkunnittain joillekin alueille. Matkalla Alajärvelle näyttäytyi alkukesän sateen vahingot; kaikkialle ei ole edes päästy kylvämään ja kylvettykin vilja on osin pahasti lakoontunut ja itänee jo kosteaa maata vasten.

Alajärveltä on kotoisin Nelimarkan suku, vaikka Eero Nelimarkka syntyikin Vaasassa. Nelimarkan museo on rakennettu suvun vanhan pihapiirin tuntumaan. Hyvä, Eero Nelimarkan vaiheista kertova kokoelma ja myös japanilaista taidetta sekä valokuva ja videotöitä. Luettavissa oli myös Riitta Nelimarkan isoisästään kertova artikkeli.

Alajärven kirkko on ristikirkko ja näyttääkin suuren pitäjän kirkolta. Hautausmaa on suomalaiseen tapaan hyvin ja kunnioittavasti hoidettu, mutta vanha puukirkko kaipaa korjausta, ovipieletkin rispaavat huolestuttavasti. Kirkonmäki on ainutlaatuinen kokonaisuus; vanha puukirkko ja ryhmä Alvar Aallon piirtämiä taloja! Vanhin on puurakenteinen ns-talo, joka on myös toiminut suojeluskunta- ja Lotta Svärd –järjestön tilana.

Seuraavaksi Alvar Aalto piirsi talon veljelleen, maanmittari Väinö Aallolle. Myös Alvarin isähän oli maanmittari. Talosta piti tulla komea tila Aaltomaisine sisäpihoineen veljen kodiksi ja toimistoksi, mutta Väinö piti sitä liian erikoisena ja herraskaisena ja suunnitelmaa vähän tavanomaistettiin. Talo sai myöhemmin nimekseen Väinölä ja on nyt Nelimarkka-museon hallinnassa ja siellä järjestetään tapahtumia ja konsertteja. Kirkonmäellä on myös tiiviinä ryhmänä Aallon piirtämiä valkeita kivitaloja: kaupungintalo, seurakuntatalo ja virastoja. Yllättävä tiiviskokonaisuus, jota voisi enemmänkin pitää esillä!

Vielä käynti Kivitipun golf-kentän ihka uudessa kahvila-Gaddymaster –rakennuksessa ja aamuksi tiiausaika kentälle, joka alkaa lauttamatkalla Lappajärven poikki. Poikki olemme varmasti kierroksen jälkeen itsekin, kun kyseessä on ensimmäinen kokonainen kierros tänä kesänä. Kun on 30 vuotta pelannut, ei kierroksia enää kesässä montaa kerry, mutta kauniilla viheriöillä on mukava kulkea.

26.06.20§5

Golf-kierroksesta ei jäänyt sankaritekoja raportoitavaksi, mutta viereisten metsäalueiden tarkastelu kertoi, että puolukka kukkii runsaana, mutta mustikasta en suurta satoa odottaisi. Iltapäivällä sitten taas Alajärven, Lapuan ja Alavuden alueita myöden Töysän Tuuriin, Keskisen kyläkauppaan. Yritimme sinne jo muutama vuosi sitten ja tulimme jo portille. Osoite on Onnelantie ja portti on riemukaaren tapainen mahtava hevosenkenkä, kullanvärinen ja valossa kylpevä.   Ei vaan pystynyt menemään sisään. Käännyimme takaisin.

Mutta ihminen taipuu ajan kanssa ja tänään päätimme viedä päätöksen aikanaan kesken jääneen retken. Onnelan ravintolamaailma tuli heti vastaan ja Onnenkivessä ruokailu hampurilaisia ja pitsaa jopa jonottaen. Eniten äitejä lasten kanssa; lapset tivaavat vaateitaan ja sinkoilevat sinne tänne, mutta äiti hallitsee vielä ruokatarjottimenkin. Kyläkauppa on kuin iso Lidl, tavaraa on paljon eikä mitään rihkamaa, vaan laatutavaraa hiukan markkinahintoja halvemmalla.

Kilometrejä Pohjanmaalla kertyy ja maisemat piirtyvät mieleen. Isontalon Antin henki elää vanhoissa kaksifooninkisissa punamullalla maalatuissa taloissa, mutta myös uudet talot ovat kookkaampia kuin muualla Suomessa!  Mieleen on jäänyt jo aiemmin esim. Ruuhikosken golfklubin kalusteet, jotka ovat normaalia suurikokoisempia. Tyypillistä suuripiirteisyyttä on sekin, että asioilla on tapana järjestyä, kukaan ei niuhota.

27.06.2015

Kiertelen golf-pelin jälkeisin vaihtojaloin (eivät tunnu omilta) Lappajärveä ja pistäydyn käsityökaupassa, jossa myydään mm. läheisen savipajan laadukkaita tuotteita. Pohjanmaa on yrittäjien maakunta ja tämä korostuu jokaisen kunnan esitteistäkin. Lappajärvi on syvä ja usein värisävyltään hopean jopa luumun värinen. Ainakin kuhaa löytyy, koska Kivitipun listalla on kraatterijärven kuhaa.

Illalla pääsemme Alajärven Punaiseen Tupaan illalliselle. Punainen tupa on jo 20 vuotta valmistanut viinejä ja likööriä suomalaisista marjoista. Taas on kysymyksessä perheyritys ja taitoa on hankittu vuosien mennen useista Euroopan maista. Valkoviinit valmistetaan valkeista herukoista ja punaviini mustista, mutta muitakin marjoja käytetään. Mielenkiintoinen oli viini, jossa nesteenä on veden sijasta koivunmahla.

Raikkaalta maistui puolukoista valmistettu likööri, mutta sen 30 % ei salli myyntiä tilalta. Tätä isäntä pahoitteli ja uskoo nyt toiveikkaana byrokratian purkutalkoisiin. Asiasta on kuulemma kirjelmöity vuosikausia  ja jään ihmettelemään, miten meidän 200 kansanedustajaa jakautuisivat äänestyksessä, jossa likööriäkin saisi myydä viinien kanssa viinitilan myymälästä. En jaksa uskoa, että enemmistö vastustaisi!? Mistä tulee se nihkeys, joka torjuu sellaisetkin uudistukset, joilla on enemmistö!?

Emäntä on valmistanut noutopöydän ja sepä on oivallista.  Yrittäjäperhe iloitsee avoimesti kesän ruuhkasta ja pyöreistä työpäivistä, eikä valita talvikauden hiljaisemmista jaksoistakaan. Pohjalaisuutta parhaimmillaan!

ALUEHALLINTO JA VAALIPIIRIT YHTEEN!

Aluehallinnon uudistajat näyttävät keksineen ikiliikkujan. Meillä oli 9 lääniä ja Ahvenanmaa. Niitä oli liikaa, piti vähentää ja muodostaa valtion aluehallintoon suuremmat, vailla  yhteistä identiteettiä olevat hallintoalueet.  Nyt aluehallintoa  ehdotetaan rakennettavaksi 19 maakunnan pohjalle ja samalla taas käynnistyi keskustelu siitä, että alueita on liikaa.

Mallia etsitään muista eu-valtioista, mutta aluehallinto on kaikkialla kovin erilaista. Saksassa on osavaltiot, joilla on jopa lainsäädäntövaltaa, Ruotsissa landstinget hoitaen osittain meillä kunnille kuuluvia tehtäviä.  Omat kokemukseni pohjaavat 80-luvulta alkaen jäsenyyksiin erilaisissa aluehallinto-organisaatioissa. Regional-yhteistyö alkoi jo silloin, kun Baltian maat olivat mukana osavaltioiden kaltaisina alueina ja jatkoin Suomen edustajana AER:ssä (Assembly of European Regions). Sen jälkeen olin kymmenkunta vuotta mukana Alueiden Komiteassa.  Suomessa kokemusta karttui 7 vuoden maaherra -postilla.

Nyt keskustellaan vaalipiirien rajoista ja ehdotuksina on 9-12 vaalipiiriä. Vaalipiirien halutaan mahdollistavan ideologiset ja indentiteettinäkemykset mahdollisimman kattavasti niin, että demokratia toimii ja äänestysinto kasvaa.  Alueen identiteetillä on suuri vaikutus ehdokasasettelun onnistumiseen niin, että äänestyshalukkuus olisi korkea.

Alueiden rajat eivät tulevaisuudessakaan ole pysyviä, mutta vakain tulos saataisiin yhdistämällä vaalipiirit, valtion aluehallinto ja maakuntahallinto.  Vaalien lukumäärää voitaisiin vähentää valitsemalla aluehallinnon valtuusto kansanedustajista, tarvittaessa lisäämällä sen kokoa varalle jääneillä edustajilla.  Kansanedustajat jäisivät pois paikallishallinnosta ja profiloituisivat koko vaalipiirinsä asioihin. Valtuusto valitsisi hallituksen ja asioiden esittelijöinä toimisivat maakunnan ja aluehallinnon operatiiviset toimijat. Tämä johtaisi valtion ja kuntapohjaisen aluehallinnon tehokkaampaan yhteistyöhön.  Tämä vähentäisi myös niitä perustuslaillisia ongelmia, jotka syntyvät siitä, että maakuntahallinto ”päällepäsmäröi” kuntia, joiden voimavaroilla se toimii.

Valtion on  valvottava sitä, että lainsäädäntö ja eduskunnan säätämät kansalaisten subjektiiviset oikeudet toteutuvat. Kuntien tehtävänä on järjestää palvelut, mutta  valvontaa ei voi suorittaa kuntien kädestä syövä maakuntahallinto. Toisaalta myös valtion aluehallinnon edustajat sidottaisiin yhteistyöhön kuntapohjaisen hallinnon kanssa. Nythän aluehallinnon yksi virkamies voi kumota kunnanvaltuuston tekemän päätöksen, mikä koettelee kansalaisten käsitystä demokratiasta.

9-12 ehdotetusta vaalipiiristä löytyisi varmasti oikea määrä alueita, joilla olisi yhteinen identiteetti, olihan läänejäkin aikoinaan 9.  Yhden alueen sisällä voisi olla tarvittaessa useampikin maakunta.  Ehdotukseni vaatisi paljon kehittämistä, mutta uskon, että nyt, kun sekä vaalipiireista että aluehallinnosta tehdään päätöksiä,   niiden yhdistämistä kannattaisi harkita. Aluepolitiikkaa vahvistaisi se, että alueen kansanedustajilla olisi  asema myös koko vaalipiirinsä toimijoina. Nykyisellään se saattaa olla yhdessä kunnassa tai maakunnassa, ei useinkaan koko vaalipiirissä. Vain Helsingissä vaalipiirin ja kunnan rajat ovat yhteneväiset.

SUNNUNTAILISÄT

Häkämies ehdotti sunnuntailisien poistamista ja Timo Soini piti ehdotusta uhkana sunnuntain pyhyydelle. Kaikesta työstä ei sunnuntailisiä makseta, mutta joillekin ne kuuluvat. Mietin, että ellei maksettaisi, päätettäisiinkö tälläisestä käytännöstä tänään.!?
Puoltajia olisi hyvin perustein paljon, mutta myös vasta-argumentteja riittäisi. Vastustajia korpeisi ainakin se, ettei sitä kuitenkaan kaikista sunnuntaitöistä makseta, ei yrittäjille ei keikkatyöläisille jne. Turismin puolustajat pelkäisivät, ettei edes Hgin kokoisessa kaupungissa olisi sunnuntaisin kahviloita auki ja vain harva ravintolakin (niinkuin onkin). Ne ( varsinkin työssäolevat), jotka joutuvat viikon loppupuolella sairaalaan, reagoisivat, jos tietäisivät, että mitään ei tapahdu, he ovat säilössä maanantaihin asti. Säästötoimet ovat johtaneet siihen, että sunnuntailisiä maksetaan mahdollisimman vähän; ei laboranteille ei kallispalkkaisille lääkäreille jne. Sairaaloiden kallis infrastruktuuri viettää myös pyhä päivää!

Ooppera, teatterit, jotka käyttävät vakituista henkilökuntaa (näyttelijät, kuorot) eivät työllistä sunnuntaisin. (Tilat käyttämättä). Ehkäpä järjestelmä kannattaisi uudelleen arvioida ja ainakin lieventää sen vaikutuksia palveluiden saatavuuteen ja infrastruktuurin käyttöasteeseen.!?

KIERTOTALOUS

Komissaari Jyrki Katainen puhui Ylen ykkösaamussa innostuneesta eurooppalaisesta kiertotaloudesta.  Uusi halllitusohjelmakin sisältää biotalouden kohdalla entistä monipuolisemmin raaka-aineiden uusiokäyttöä. Vaatemuodissa on jo vuosien ajan arvostettu käytetystä materiaalista valmistettuja putiikkivaatteita. Niille tulee tietysti hintaa, kun  ei sarjatuotanto ole mahdollista.  Mutta  ne antavat työtä osaaville ja idearikkaille vaatesuunnittelijoille ja ompelijoille.

Kävin 90-luvulla Kööpenhaminan läheisyydessä jätelaitoksella ja sain herätyksen.  Laajalla alueella oli puistomaisesti eri käytävien varrelle säilötty alkuperäiseksi ainesosiksi hajotettua rakennus ym. materiaalia niin, että esim. betoni ja alfaltti oli hajotettu mahtaviin siiloihin eri karkeusasteiseksi hiekaksi ja öljy tietysti erotettu sitä ennen. Koko prosessi erotteli oikeastaan ihan kaiken alkuperäisiksi ainesosiksi. Maallikkokin ymmärsi, että vain näin me Suomessakin voimme selvitä siitä valtavasta rakennusjätteen määrästä, jota huonosti rakennettujen lähiöiden purku tulee tuottamaan. Vanhimmissa kaupungeissahan meillä on edelleen käytössä olevia rakennuksia jopa 1800-luvulta, mutta 60-luvun lähiöitä puretaan tai miltei uudelleen korjausrakennetaan.  Nyt voi esim. Ämmässuolla nähdä tasokasta lajittelua.

Paljon tapahtuu ikäänkuin pinnan alla, mutta jotta nämä hankkeet nousisivat siivilleen, tarvitaan tavallisten kansalaisten kiinnostusta ja innostusta.  Jätteiden lajittelu on jo melko hyvin sisäistetty, mutta uskon varaan jää niiden tehokas jälkikäyttö.  Kestää kauan ennenkuin ymmärretään, että tunkiolla voi olla taloudellista arvoa!  Apulannan käyttö syrjäytti sen vuosisataista tarvetta ja sen jälkeen se ei ole arvoonsa noussut.  Kiertotalous on jäänyt alisteiseksi ympäristönsuojelulle, mutta sen taloudellisen merkityksen hyödyntäminen palauttaa sen laajemmin ihmisten kiinnostuksen kohteeksi. Ympäristöhallinto on muutenkin saatava osaksi muuta elämänmenoa. Se ei saa olla asiassaan uskovaisten keskinäistä fundamenttihallintoa!

SITRAN SELVITYKSEN TIIVISTELMÄ

Alla suora lainaus Sitran selvityksen tiivisteosasta:

”Sitra on teettänyt selvityksen ikäihmisille suunnatun kotitaloustukijärjestelmän taloudellisista vaikutuksista.Sitran ehdottamassa järjestelmässä kaikki 75 vuotta täyttäneet saisivat ostamistaan kotitalouspalveluista verotukena70 prosenttia työn osuudesta. Verotuen enimmäismääräolisi 2 400 euroa. Lisäksi pienituloisimmat, joilla tuloverot eivät riitä verovähennyksen saamiseen, saisivat taloudellista tukea palvelujen ostoon enimmillään 1 200 euroa vuodessa. Järjestelmä on tarkoitettu sekä korvaamaan että täydentämään nykyisiä käytössä olevia tuki- ja palvelumuotoja tälle ikäryhmälle, jolle sosiaali- ja terveydenhuoltomenotovat keskimäärin kaikkein korkeimmat. 

Mallin etuna on se, että henkilöt itse voivat päättää tuen ehtojen puitteissa, milloin ja minkälaisia palveluja he saavat. Ehdotettu malli myös lisää kotitalousvähennysjärjestelmän oikeudenmukaisuutta siksi, että myös pienituloiset pystyvät saamaan tukea kotitaloustöihin. Kotitaloustukijärjestelmän tavoitteena on iäkkäämpien hyvinvoinnin kohentaminen, kotona asumisen tukeminen ja laitoshoitotarpeen vähentäminen.

Vanhusten osuus väestöstä kasvaa seuraavan parin vuosikymmenen aikana ja siten oletettavasti myös vanhustenhuollon kustannukset. Ehdotettu kotitaloustukimalli voi kuitenkin vähentää kunnallisten vanhuspalvelujen tarvetta. Jos kotitaloustukimallin käyttö yleistyy, kysynnän kasvu myös lisää palvelujen tarjontaa ja alan työllisyyttä. Markkinoiden vilkastuminen hyödyttää eritoten paikallistaloutta, koska palvelut ostetaan ja tuotetaan paikallisesti.

Kotitaloustukimallin taloudelliset vaikutusarviot on tehnyt Tilastokeskus. Laskelmissa on käytetty yksilötason aineistoa, joka on ajantasaistettu vastaamaan vuoden 2016 tulotasoa ja väestörakennetta. Kotitalousvähennyksen hyödyntämisestä ja palveluostoista tehtyjen oletusten mukaiset laskelmat on tehty Tilastokeskuksessa SISUmikrosimulointimallilla, samoin kuin arviot kustannusten jakautumisesta eri veronsaajille.

Kotitaloustukimallin taloudelliset vaikutukset riippuvat tuen hyödyntämisasteesta. Jos kolmannes ikäluokasta käyttäisi aktiivisesti hyväkseen tarjotun tuen, kasvaisivat kotitalousvähennyksen kustannukset 97–114 miljoonaa euroa ja tuki 17–22 miljoonaa euroa. Koska tuen saa vain toteutuneista palveluostoista, palautuu palvelujen tuotannosta verotuloja takaisin julkiselle sektorille. Kun mukaan luetaan myös alle 75-vuotiaiden kotitalousvähennyksen käyttö nykysääntöjen mukaisena, olisi ehdotettu kotitaloustukimalli koko järjestelmän sisällä kustannusneutraali julkiselle sektorille. Kotitalouspalvelujen tuotannosta syntyvät verotulot ylittävät kustannukset, jotka kotitalousvähennys ja -tuki aiheuttavat.

Ehdotetun mallin hyödyt ovat sitä suuremmat, mitä enemmän kohderyhmä ostaa niitä kotitalouspalveluja, jotka edistävät heidän toimintakykyään ja itsenäistä selviytymistä kotona. Tukimalli tulisi suunnitella huolellisesti, jotta ikäihmiset omaksuisivat tuen käytön. Nyt ikäryhmästä vain noin 12 prosenttia käyttää kotitalousvähennystä, siksi palveluja ja tukea pitäisi aktiivisesti markkinoida.

Kotitaloustuen osalta pitää myös ratkaista, kuinka kustannukset mahdollisesti jaetaan valtion ja kuntien kesken. Lisäksi on päätettävä, kuinka tuki annetaan pienituloisille.”

ONKO ASIAKAS AINA KUNINGAS?!

Suomifilmeissä kerrotaan ajoista, jolloin varakkaille ostajille myytiin ”tiskin alta” ja muut jonottivat ja saivat mitä jäi yli. Muistan lapsuudestani aikuisten päivittelyn todistavan, että niin varmasti olikin.   Kauppa oli enemmänkin penseätä jakelua ja virastot hallitsivat ”portsarimentaliteetilla”; käsi nousi ainakin  ensiksi pystyyn, jos vain suinkin mahdollista. Vielä 70-luvulla hain korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä, kun tiesin veroasian tulleen ratkaistuksi. Virastomestari istui lasikopissaan kyllästyneen näköisenä ja sanoi, ettei löydy. Suostuttelin varttitunnin ajan etsimään ja lopulta hän kuin suoraan Speden sketsistä suostui hitaasti avaamaan yhden laatikon, jossa päätös oli päällimmäisenä.

En muista, että asiakkaista olisi paljonkaan puhuttu. Raitiovaunuissa ja busseissa oli rahastaja, joka huusi tylyllä äänellä ruuhka-aikoina: ”Eteenpäin, olkaa hyvä! Framåt, var så god!” Matkustajat huusivat yhtä tylysti pois halutessaan: ”Seuraava! Följande!” Vanhainkotien asukkaita ei kutsuttu asiakkaiksi kuten nykyään palvelutaloissa.  Ei pitäisi kutsua nytkään! Palvelutalo on monelle vanhuuden koti ja asukkaiden tulisi olla siellä isäntiä ja emäntia kuten kotonaan.

Nyt puhutaan ostajan markkinoista ja tuotteiden ja palveluiden  tarvitsijat ovat asiakkaita. Kyllä palvelukulttuuri monin osin onkin parantunut ja tutuksi on tullut jo lause: ”Miten voin palvella?”  Myönteisiä esimerkkejä löytyy paljon, mutta valitettavasti myös nihkeyttä, hitautta ja suoranaista nöyryyttämistäkin. Virastotkin puhuvat asiakkaista, vaikka toimenpidelupaa hakeva ei kyllä aina asiakkaaksi itseään miellä.

Helsingin kaupunki kyseli aikanaan yrittäjiltä, mikä kaupungin toimissa eniten vaikeuttaa heidän toimintaansa. Päällimmäiseksi nousi päätöksenteon hitaus. Olemme kesämökkialueellamme odottaneet 10 vuotta kaavaa. Ely-keskus ja kunta eivät pääse yksimielisyyteen annetaanko vesivessalupia vai ei. Osalle on jo annettu ja toiset työllistävät oikeusistuimia vetoamalla tasapuoliseen kohteluun. Soitin ely-keskukseen tivaten kiellon perusteluja. Asiakasrooli ei tuntunut kuninkaalliselta, kun virkamies totesi, että ”sitten tyhjennetään säiliöt mereen”?  Alueella toimitaan aktiivisesti Itämeren puhdistamiseksi ja uskallan mennä takuuseen, ettei yksikään tuon kaava-alueen naapureistani tekisi mitään sellaista. On melko nöyryyttävää epäillä ”asiakasta” rikolliseksi ihan vaan lonkalta. Alueella tarvitaan työtä ja monet haluavat rakentaa, mutta virkamiesten keskinäinen ilmeisesti arvovaltakiistely estää toiminnan.  Työtä riittää vain oikeusistuimille. Tästä on myönteinen asiakkuus kaukana!

Asiakkuus on varmasti yleensä myönteinen ilmaisu, jolla tarkoitetaan tuotteita tai palvelua rahaa tai yhteisön jäsenyyttä vastaan.  Kannattaisi miettiä, milloin sitä on oikeus edes käyttää!