ONKO ASIAKAS AINA KUNINGAS?!

Suomifilmeissä kerrotaan ajoista, jolloin varakkaille ostajille myytiin ”tiskin alta” ja muut jonottivat ja saivat mitä jäi yli. Muistan lapsuudestani aikuisten päivittelyn todistavan, että niin varmasti olikin.   Kauppa oli enemmänkin penseätä jakelua ja virastot hallitsivat ”portsarimentaliteetilla”; käsi nousi ainakin  ensiksi pystyyn, jos vain suinkin mahdollista. Vielä 70-luvulla hain korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä, kun tiesin veroasian tulleen ratkaistuksi. Virastomestari istui lasikopissaan kyllästyneen näköisenä ja sanoi, ettei löydy. Suostuttelin varttitunnin ajan etsimään ja lopulta hän kuin suoraan Speden sketsistä suostui hitaasti avaamaan yhden laatikon, jossa päätös oli päällimmäisenä.

En muista, että asiakkaista olisi paljonkaan puhuttu. Raitiovaunuissa ja busseissa oli rahastaja, joka huusi tylyllä äänellä ruuhka-aikoina: ”Eteenpäin, olkaa hyvä! Framåt, var så god!” Matkustajat huusivat yhtä tylysti pois halutessaan: ”Seuraava! Följande!” Vanhainkotien asukkaita ei kutsuttu asiakkaiksi kuten nykyään palvelutaloissa.  Ei pitäisi kutsua nytkään! Palvelutalo on monelle vanhuuden koti ja asukkaiden tulisi olla siellä isäntiä ja emäntia kuten kotonaan.

Nyt puhutaan ostajan markkinoista ja tuotteiden ja palveluiden  tarvitsijat ovat asiakkaita. Kyllä palvelukulttuuri monin osin onkin parantunut ja tutuksi on tullut jo lause: ”Miten voin palvella?”  Myönteisiä esimerkkejä löytyy paljon, mutta valitettavasti myös nihkeyttä, hitautta ja suoranaista nöyryyttämistäkin. Virastotkin puhuvat asiakkaista, vaikka toimenpidelupaa hakeva ei kyllä aina asiakkaaksi itseään miellä.

Helsingin kaupunki kyseli aikanaan yrittäjiltä, mikä kaupungin toimissa eniten vaikeuttaa heidän toimintaansa. Päällimmäiseksi nousi päätöksenteon hitaus. Olemme kesämökkialueellamme odottaneet 10 vuotta kaavaa. Ely-keskus ja kunta eivät pääse yksimielisyyteen annetaanko vesivessalupia vai ei. Osalle on jo annettu ja toiset työllistävät oikeusistuimia vetoamalla tasapuoliseen kohteluun. Soitin ely-keskukseen tivaten kiellon perusteluja. Asiakasrooli ei tuntunut kuninkaalliselta, kun virkamies totesi, että ”sitten tyhjennetään säiliöt mereen”?  Alueella toimitaan aktiivisesti Itämeren puhdistamiseksi ja uskallan mennä takuuseen, ettei yksikään tuon kaava-alueen naapureistani tekisi mitään sellaista. On melko nöyryyttävää epäillä ”asiakasta” rikolliseksi ihan vaan lonkalta. Alueella tarvitaan työtä ja monet haluavat rakentaa, mutta virkamiesten keskinäinen ilmeisesti arvovaltakiistely estää toiminnan.  Työtä riittää vain oikeusistuimille. Tästä on myönteinen asiakkuus kaukana!

Asiakkuus on varmasti yleensä myönteinen ilmaisu, jolla tarkoitetaan tuotteita tai palvelua rahaa tai yhteisön jäsenyyttä vastaan.  Kannattaisi miettiä, milloin sitä on oikeus edes käyttää!