”SOTAA EI OLE VOITETTU ENNEN KUIN HELSINKI ON VALLOITETTU”

Otsikko on suora lainaus Ylen lauantain uutislähetyksestä, mutta ei kuitenkaan Vladimir Putinilta, vaan Suomen keskustan puoluevaltuuston jäseneltä Marja Peltomäeltä.  Näin puoluevaltuuston jäsen totesi Ylen uutisille.

Näinkö keskustan päättävissä elimissä todella ajatellaan? Mitä helsinkiläisten tästä pitäisi  ajatella?  Sota jo sanana kylmää aina, mutta tässä maailman tilanteessa erityisesti.  Sodan  kautta valloittaminen koetaan alistamiseksi ja nöyryyttämiseksi. Valtionosuudet Helsinki maksaa, mutta vaaditaanko vielä sotakorvauksiakin?  Ajattelematonta puhetta,  sellainen sammakko, jota poliitikko yleensä saa kauan selitellä.

Vaikka kysymyksessä oli puoluevaltuuston jäsen, tuskin kannanottoa sentään on tulkittavissa keskustan puoluevaltuuston nimiin. Siitäkin huolimatta, että esim. Mikko Alatalokin vaatii metropolipolitiikasta luopumista. Eiköhän Alatalonkin kommentin voi panna kurnutusosastolle.  Yhteisten asioiden hoito jatkukoon koko maassa, jopa Helsingin seudulla!  

Mutta miksi keskusta sitten ei ole Helsinkiin muun maan volyymilla onnistunut pääsemään?  Sitä keskustan puolue-elinten kannattaisi ”valloitussodanjulistuksen” sijaan pohtia.  Olen seurannut keskustan Helsinki-politiikkaa 1970 –luvun lopulta alkaen.  Ensimmäisessä tuntemassani valtuustoryhmässä oli suuresti arvostamani pitkäaikainen kansanedustaja, ministeri Marjatta Väänänen, tosin hänkin samaan aikaan Uudeltamaalta valittuna kansanedustajana. Marjatta Väänänen on varmasti sydämeltään varsinaissuomalainen (Koski läheisimpänä seutuna), mutta myös helsinkiläinen, niin osaavasti ja lämmöllä hän on kirjoittanut Helsingistä jo kouluvuosistaan alkaen. Mutta hänen valtuustoparinaan oli Ilkka Hakalehto, joka myöhemminkin hyppeli puolueesta toiseen. Se varmasti vaikeutti ryhmän työskentelyä ja Marjatta joutui tukemaan ehdotuksia/ponsia, joita ei itse olisi tehnyt. 

Keskustan valtuustoryhmä Helsingissä on ollut yhteistyökykyinen ja hyvin kotikaupungin asioihin paneutuva, jossa aikojen kuluessa on pistäytynyt kansallisen tason poliitikkoja (Paavo Väyrynen, Olli Rehn, Pertti Salovaara), joiden osuus Helsingin asioissa on jäänyt näkymättömäksi. Helsinkiläiset keskustan valtuutetut ovat tehneet kestävää työtä kotikaupunkinsa hyväksi. Mutta aina eduskuntavaalien aikaan puolue on nimittänyt ehdokkaaksi jonkun kansallisen tason nimipoliitikon, joka sitten on valittu eduskuntaan ja varsinaiset Helsingin vaalipiirin pitkäaikaiset vaikuttavat ovat jääneet rannalle. Jo aiemmin mainitut sekä Anneli Jäätteenmäki, Mari Kiviniemi jne. olivat jo tulleet aiemmin muualta valituiksi kansanedustajina. Mari Kiviniemi tosin toimi  kaksi kautta myös valtuutettuna Helsingissä.  Näissä eduskuntavaaleissa kokeiltiin taas useita valtakunnantason ei-helsinkiläisiä poliitikkoa (Rehn, Lehtomäki, Puska jne.). Uskon, että puolueen vaalispekulointi on vaikuttanut helsinkiläisten äänestyskäyttäytymiseen. Helsingin keskustalaiset eivät ole saaneet ansaitsemaansa mahdollisuutta.  Näinhän on muissakin puolueissa toimittu, mutta Helsingistä ei ole taidettu valita Helsingin keskustan kasvattia kansanedustajaksi moneen kymmeneen vuoteen!?  Moni meistä ulkopuolisista olisi mieluusti nähnyt esimerkiksi Laura Kolben helsinkiläisenä kansanedustajana!  Valtuutettu Terhi Peltokorpi on silloin tällöin päässyt eduskuntaan useimmiten varasijalta, kun  ”nimipoliitikko”  on jättänyt eduskunnan. 

Helsinki olisi tarvinnut myös keskustapuolueessa kansanedustajia, ministereitä, jotka tuntevat kaupungin ja kaupunkilaisten asioita ja elämänmenoa ja joilta olisi saatu ymmärrystä helsinkiläisille.  Uskon, että tämä toimisi molempiin suuntiin, jos helsinkiläiset kokisivat puheissa ja teoissa keskustan kansanedustajan puolustavan omassa ryhmässään kotikaupunkiaan, keskustaa myös äänestettäisiin enemmän.  Keskustan potentiaaliset äänestäjät on vieraannutettu vaaleissa pistäytyvillä, mutta Helsinkiin sitoutumattomilla ehdokkailla! Ranskalaisia visiittejä on riittänyt! Eduskunnassa keskusta on usein vastustanut Helsingin hankkeita, vaikka niiden merkitys kansantaloudelle olisi ollut merkittäväkin. Tämä historia on vaaleissa äänestäjien mielessä eikä luottamus synny ilman tekoja. 

”Sotaisien valloitussuunnitelmien” sijaan  keskustan (kaikkien puolueiden) kannattaisi pysähtyä miettimään maaseudun, kasvukeskusten ja Helsingin seudun erilaisia voimavaroja ja sitä, miten eri alueista saataisiin kunkin alueen suurimmalla suhteellisella edulla mahdollisimman paljon kansantuotetta jaettavaksi.  Ei  kannata pohtia maan jakautumista, vaan kääntää voimavaraksi se, että meistä on niin moneen.  Tässä ulkopuolisen huomioita, mutta keskustan nykyisillä toimenpiteillä kovin suuri osa helsinkiläisistä jääkin ulkopuolisiksi!

TULOSSA ELÄKELÄISVAALIT!

Aktiivipoliitikot tuntuvat enemmiltään vihaavan puhetta taitetusta indeksistä. Jos puhutaan eläkkeiden ostovoiman pienenemisestä, alkaa poliitikon katse harhailla ja hän menettää mielenkiintonsa.  Näinhän se on, että lapsiperheet ovat barrikadeilla päivähoitoasioissa ja kun parannusta sitten tapahtuu, heidän lapsensa aloittavat jo koulun. Opiskelijat vaativat lisää opintotukea, mutta jos se lopulta onnistuu, ovat he jo työelämässä sitä maksamassa. On oikein ja luonnollista, etteivät  työikäisten tavoitteet  vielä harhaile eläkeajassa.

Poliitikot sanovat, ettei nyt tehdä näistä mitään eläkeläisvaaleja.  Ei tehdä, mutta eläkeläisvaaleja seuraavien vuosikymmenien vaalit tulevat joka tapauksessa olemaan! Eläkeikäisiä on pian 1,5 miljoonaa ja heidän äänestysaktiivisuutensa on nuorempia korkeampi, joten vaikuttavasta ryhmästä on kysymys.  Tietysti eläkeikäisillä on muiden kansalaisten tapaan oma arvomaailmansa ohjaamassa äänestyskäyttäytymistä, mutta on asioita jotka heitä yhdistävät ja jotka puolueiden on otettava huomioon pitääkseen äänestäjänsä.  Eivät eläkeläiset suinkaan ole omassa liemessään kiehuva ryhmä, vaan heitä kiinnostaa myös tulevaisuus ja se maailma, jossa lapset ja lapsenlapset tulevat elämään.

Mutta puolueiden vaaliohjelmia  seurataan nyt  mielenkiinnolla myös eläkkeensaajien kannalta. Pj. Juha Sipilä ehdotti aktiivityötulovähennystä ja puhui 450 milj. eurosta. Se tietysti tarkoittaisi taas jo taitetun indeksin lisäksi kuilun kasvattamista erityisesti pienien ja keskituloisten eläkkeensaajien ja palkansaajien välillä. (työtulovähennys olisi tarkoittu nimenomaan pieni- ja keskituloisille.)  Viimeksi eläkkkeistä nipistettiin taitetustakin indeksikorotuksesta osa kasvattamaan kuilua. Iloinen uutinen on se, että pääministeri Aleksander Stubb linjaa blogissaan kokoomuksen pitävän kiinni siitä, että indeksitarkistukset tullaan tekemään normaalisti sekä eläkkeisiin että toimeentulotukeen. Kun muita etuuksia joudutaan vähentämään, kertaantuisi vähennysten kohdistuminen eläkeläisiin ja toimeentulotuen varassa eläviin.

Toivottavasti tämä sopii muillekin ja  kaikki mahdolliset kevennykset verotuksessa tehdään asteikoissa, niin että eläkkeidenkin ostovoima säilyy. Jos ostovoimaa halutaan lisätä nimenomaan pieni- ja keskituloisille, voidaan se yhtä hyvin asteikoissa toteuttaa. Yleensäkin toivoisi verotuksen kehittyvän neutraalimpaan suuntaan.  Verotus olisi puhtaimmillaan, jos se ei vaikuttaisi yritysten tai yksittäisten ihmisten päätöksentekoon. Mutta kun verotuksella ohjataan ihmisten kulutusta ja käyttäytymistä esim. vähennysten kautta, ollaan lopulta pääsemättömissä. Vähennyksistä ei voi luopua, vaikka asiat muuttuisivat. Niitä perustellaan oikeutetustikin sillä, että niiden mukaan on kotitalouksien ja yritysten suunnitelmat tehty. Tästä seuraa, että etuja voi ilman kapinaa vain lisätä. Muistan vielä, miten äitikulta keräsi kenkälaatikkoon apteekkikuitteja ja ne piti välttämättä verotoimistoon siisteinä nippuina lähettää. Vähennysoikeus koski vain valtionveroa ja sitä eivät ihan pienen eläkkeen saajat edes maksaneet.  Toivottavasti keskustakin taipuu vauhdittamaan  kilpailukyvyn ja kulutuksen kasvua mieluummin asteikkojen kautta kuin lisäämään verotukseen ”rälssisäätyjä”.

IHMINEN USKOO MITÄ TOIVOO

Otsikko taitaa olla lainaus Mika Waltarilta, mutta viittaa tässä tapauksessa Ilta-Sanomien Pekka Seppäsen kolumniin. Pekka Seppänen sanoo, että Juha Sipilä puhuu puppua väittäessään, että Suomen veroaste on ennätyskorkea muihin euroopan maihin verrattuna. Seppänen moittii muitakin poliitikkoja siitä, että puhuvat paikkansapitämättömyyksiä eivätkä ota selvää asioista.

Seppänen on ottanut selvää ja vähentää verotuksesta työeläkemaksut ja pääsee näin lähelle Saksan ja Unkarin veroprosenttia. Hän totetaa myös, että jos työeläkemaksut ovat veroja, niin eläkeyhtiöiden työeläkevarat pitää tulkita julkisiksi varoiksi. Näin Suomi ei Seppäsen mukaan ole ollenkaan velkaantunut, vaan sillä on enemmän rahaa ja arvopapereita kuin velkoja ja omaisuuden arvo kasvaa velkaa nopeammin.!?  Vaarallista puhetta meille tavikselle, jotka todella mieluusti uskomme siihen, mitä toivomme. Olisihan se ihanaa, jos Seppäsen kolumni muuttaisi velat saataviksi ja saisimme ruveta miettimään, mitä kivaa vaalien jälkeen tehdään.

Esimerkki omaisuuden arvon säilymisestä.  Pasilan asema maksoi yli 200 milj. markkaa. 90-luvun laman aikana miltei uuden aseman arvo putosi 20 milj. markkaan.  Jos sen olisi omistanut eläkevakuutusyhtiö, olisi  eläkekassan lovi melkoinen. Omaisuuden arvoa on vaikea säilyttää millään muulla tavalla kuin pitämällä pyörät pyörimässä. Tämä nähdään kipeästi esim. asuntojen arvon laskuna paikkakunnilla, joilta työpaikat ovat kadonneet.

Mutta eläkeyhtiötkö omillaan ja vain keräämässä verotuksen kautta työeläkemaksuja!?  Miksi valtio sitten joutuu vuosittain ”lahjoittamaan” työeläkeyhtiöille taitetun indeksin verran?  Työeläkkeen ostovoima pienenee, mutta ei eläkeyhtiö eläkeläisiltä pienentämäänsä ostovoimaa korvaa valtiollekaan, jolta se lainsäändännön kautta saa luvan pihistää eläkkeistä miltei koko indeksin verran!  Eläkeyhtiöt sensijaan perustavat eläkevaroilla erilaisia ”rälssisäätyjä” (Kevassa henkilöstön asuntolainat) ja ostavat johtajilleen kalliita työsuhdeasuntoja. Suomalaiset työeläkeyhtiöt ovat reaalituotoissa kansainvälisessä vertailussa hännillä, mutta ei siitä johtoa eikä hallituksia moitita, pikemminkin hyvin palkitaan.

Julkista sektoria patistetaan aivan oikein tehokkuuteen ja tuloksellisuuteen, mutta missä on eläkevakuutusyhtiöiden rakennemuutos!?  Missä vaade kansainvälisen tason reaalituotosta ja hallintokulujen karsinnasta!? Seurasin läheltä oikeudenkäyntiä eläkevakuutusyhtiön kanssa. Yhtiö käytti kohtuuttomasti (eläkkeensaajien) varoja suoranaisella jarrutustekniikalla ja vastapuolen ”murtamisella” maallikon mielestä selvässä tapauksessa, jonka yhtiö hävisi ja maksoi valtaosan vastapuolenkin oikeuskuluista. Eläkeläisenä jäin pohtimaan yhtiön tulosvastuuta asiassa. Työeläkeyhtiöt on pantava vastaamaan eläkkeiden ostovoiman säilymisestä, niin etteivät jopa keskituloiset eläkkeensaajat joudu taitetun indeksin tuloksena lopulta verovaroin rahoitetun sosiaaliturvan varaan.  Valtion viimekäden  vastuuta Seppänen ei kolumnissaan pohdi.

Tosiasiaksi jää, että elämme yli varojamme eivätkä vientituotteemme ole kilpailukykyisiä. Vain pyörien pitäminen tuottavasti liikkeessä turvaa työeläkekassojenkin varojen säilymisen. Työeläkemaksut ovat joka tapauksessa osa tuotteenhinnasta, kirjataan ne sitten veroksi tai ei!? Eikä kilpailukyky siitäkään parane, että kirjataan työeläkekassojen varat valtion omaisuudeksi.  Mitä pikemmin nähdään tosiasiat, sitä nopeammin päästään keskustelemaan toimenpiteistä. Se on sitten poliittista päätöksentekoa, mutta lähtökohdista pitäisi päästä yksimielisyyteen.

MUMMOMAFIA

Mummomafia on israelilainen formaatti, joka on jo muutamassa maassa toteutettu. En tunne alkuperäistä versiota, mutta Suomessa se toteutettiin formaatin mukaisesti niin, että jokaisen osan päähenkilöinä oli yksi tai kaksi nuorta aikuista, jotka olivat sarjaan ilmoittautuneet tai luvan kanssa ilmoitetut. Heillä oli pulmia ja kun olivat sarjaan tahtoneet myös valmiiksi tahto tehdä elämälleen jotakin. Mummoilla oli hyvä lähtökohta nostaa ongelmat pöydälle ja vauhdittaa niiden ratkaisuja.

Ohjelmassa nousee esille vaikeuksia, joita suomalaisilla on. Osa pulmista koskee useita, jotkut sellaisenaan vain harvoja, mutta niidenkin kohdalla löytyy asioita, jotka ihmisiä kiinnostavat. En ole puhviverhojen takana kasvanut ja siksi olen kuvitellut kutakuinkin tietäväni, miten tässä maassa eletään.  Mutta kun sain ohjelman mukana kiertää Suomea ja tavata eri olosuhteissa eläviä ihmisiä, hämmästyin, miten monenmoista elämänmenoa ja siihen suhtautumista näinkin pienessä maassa löytyy. Niin hämmästyi moni katsojakin palautteesta päätellen.

Katsojaluvut ovat olleet hyvät siihen nähden, että  sarja ei kuulu tämänpäivän suosikkigentreen, joka sisältää stand up-komiikkaa, sketsejä, suosikkiesiintyjiä, joista joka osassa joku putoaa pois. Tämä sarja tuo esille erilaista elämänmenoa, mutta nostaa toivottavasti myös ikäihmisten kokemuksen arvostusta.  Meitä on jo 1.5 milj. ja joukko kasvaa yhä. Suurin osa on onneksi melko hyvin omilla tolpillaan  ja selviää vielä pienien vaivojensa kanssa. Tämä joukko on valmis osallistumaan moneen ja auttaa nuorempia omaishoidossa, lastenhoidossa jne.  On MTV:lle kunniaksi, että se nuorten ja kauniiden ihmisten ohella uskaltaa ohjelmiinsa ottaa ikäihmistenkin edustajia.

Mitä sarjan teko sitten näytti ensikertalaiselle, joka oli ihan oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Sain kaksi mukavaa mummo-ystävää, joiden kanssa oli ilo tehdä työtä sekä tutustuin nuoriin, osaaviin tv-työn ammattilaisiin.  Päähenkilöt tulivat läheiseksi ja olen seurannut heidän elämäänsä edelleen. Hienoa on se, että yhtä lukuunottamatta jokaisen kohdalla elämä on mennyt eteenpäin. Kolme on saanut töitä, yksi on oppinut huolehtimaan kodistaan, nuorimies makselee pikavippejään ja kaksi nuorta naista ovat itsenäistyneet omilleen asumaan, kolmas nuorimies on rohkaistunut  hankkimaan ystäviä ja nuori äiti saa  taas soittaa rakasta viuluaan. Kaikki  tämä oli kuitenkin heidän omassa tahdossaan jo iduillaan. Toivon, että Playboy-lehden malliksi pyrkivä nuori nainenkin päätyy tavoittelemaan muutakin kuin julkisuutta. Hänen osassaan tutustuimme kuitenkin kauneusleikkauksiin ja uskon, että se aukaisi niihin kiinni jääneiden silmiä miettimään tarkemmin mikä on hyväksi ja mikä ei.  Toisaalta näimme myös sen hyvän puolen, että plastiikkakirurgia on kehittynyt laadukkaaksi palvelemaan esim. onnettomuuksien jälkiä.

Valitettavasti tutuksi tuli myös viranomaisten byrokratia ja eräänlainen typerä varovaisuus. Kaikki ovat kuitenkin saman verovaroin rahoitetun julkisen sektorin palveluksessa, mutta yhteistyö ei toimi.  Nuori, opiskelun aloittava äiti ei yksinkertaisesta onnistunut saamaan tietoa siitä, mikä olisi hänen kohdallaan taloudellisesti edullisin lapsenhoitotapa, kotona, perhehoidossa tai päiväkodissa.  Siihen olisi tarvittu useamman viranomaisen kannanotto, mutta ei vain onnistunut.  Sanottiin , että ihan miten nyt itse haluat. Totta kai hän päättää itse, mutta kyllä viranomaisen pitää pystyä kertomaan päätökseen tarvittavat tiedot!  Sosiaalivirastossa sanottiin, että tätä ja tätä sinun pitää käydä kysymässä tyovoimaviranomaisilta jne. Juokse siinä sitten alle vuodenvanhojen keskoskaksosten ja yhden alle kouluikäisen kanssa virastosta toiseen! Osaamattomuutta!

Kuopion työvoimatoimistossa oli sähköasentaja kertomansa mukaan käynyt jo kauan säännöllisesti ilmoittautumassa, mutta työtä ei löytynyt. Kuopio on muuttovoittokaupunki, jossa rakennetaan paljon. Kameroiden kanssa työtä löytyi ja mies on edelleen töissä. Tuntuu pahalta kertoa tämä Kuopion työvoimatoimiston kohdalla, sillä se on kuitenkin yksi ihan parhaimmista. Siellä on virkailijoillakin tulosvastuu ja yhteistyötä tehdään mutkattomasti yrittäjien kanssa.  Kuopiosta voisi mallia ottaa moni muukin, mutta sielläkin on vielä varaa parantaa!

Huonoilla työllisyysalueilla nuoret tietävät, että vain hoitoalalla on töitä, Jotkut tunnustivatkin hakevansa alalle juuri siksi ilman varsinaista vetovoimaa. Kuitenkin olisi kokonaisuuden kannalta tärkeää, että jokainen pääsisi sinne, missä oma huikeus on optimissaan.  Tämä näkyy varmasti taloustilanteen kohotessa uudelleenkoulutuksena. Nyt uudelleenkouluttaudutaan hoitoaloille, jotta työtä löytyisi.

Tämän päivän reality-tv-tarjonta on osaltaan sellaista, että se saa kuvittelemaan, että ihan kaikki käy, mikä tuo katsojia. Mutta tämän ohjelman tekijät osoittivat vankkaa harkintakykyä ja empaattista kohteiden suojelua siinä, mitä kuvattiin ja mitä ulos ajettiin. Ohjaaja ja tuottaja panivat mielestään liian paljastavasti pukeutuneen esiintyjän lisäämään vaatetusta.  Se herätti  luottamusta mummo-ihmisessä!

EVA-RIITTA SIITONEN NYKYPÄIVÄSSÄ

MARGIT HARA 8.2.2015

Kokeneen kokoomusvaikuttajan mielestä puolueeseen kohdistuva ylimielisyyssyyte johtuu siitä, että siihen on aihetta.

(Manu Rantanen)

Ekonomi Eva-Riitta Siitonen, 74, oli poliittisella urallaan muun muassa kansanedustaja 1983-1989, Uudenmaan maaherra 1990-1996, Helsingin kaupunginjohtaja 1996-2005 ja europarlamentaarikko 2009.

Hän kuvaa tämänhetkistä kokoomuksen sukupolvenvaihdosta voimakkaaksi, jyrkäksi ja nopeaksi, mikä on muuttanut politiikan kulttuuria.

Kaikki ministerit ovat nuoria. Muutos on saanut piirteitä, joita erityisesti vanhempi väki vierastaa.

– Esimerkiksi tämä ylimielisyyssyyte, joka kokoomukseen kohdistui, johtuu siitä, että siihen oli aihetta, varsinkin vanhemman väen mielestä, Eva-Riitta Siitonen sanoo painokkaasti Nykypäivän haastattelussa.

Siitonen korostaa, että demokratiassa on huomioitava kaikki ikäluokat ja niiden tapa toimia. Myös vanhemman ikäluokan on ymmärrettävä välttämättömän sukupolvenvaihdoksen tarve. Mikään ikäpolvi ei kuitenkaan voi toimia vain omasta kulttuuristaan lähtien. Kaikki on pidettävä mukana.

Eva-Riitta Siitonen pitää esimerkiksi huonosti harkittuna käytöksenä raportoida sosiaalisessa mediassa omien lasten koulumenestystä samppanjalasi kädessä kalliissa asussa.

Se vahvistaa mielikuvaa ylemmyydentunnosta ja vieraannuttaa niitä, joiden lapset eivät saaneet toivomaansa opiskelupaikkaa.

Siitonen antaa ymmärtää, että osa edustajista mieltää tehtävänsä hieman toisin kuin äänestäjät toivoisivat. Palvelutehtävä on jäänyt taka-alalle. Edustajan tehtävä edellyttää nöyryyttä, vaikkakaan ei nöyristelyä.

– Viime syksyn möläytykset ovat kiistatta koituneet kokoomukselle rasitteiksi, muttei niitä pidä yliarvioidakaan. Otetaan opiksi ja mennään eteenpäin.

– Nyt tarvitaan kaikki käytettävissä oleva tieto, taito ja osaaminen, mutta kaikella julistuksella on oltava toteutettavissa oleva sisältö, hän kehottaa laittamaan kaiken peliin.

Ylisukupolvisia suhteita

Eva-Riitta Siitonen on palannut julkisuuteen kahden muun isoäidin kanssa MTV:llä pyörivässä Mummomafiassa.

Hän kuuluu kokoomuksen hiljattain perustetun Seniorijaoston perustajajäseniin. Maanlaajuisen Seniorijaoksen perustehtäviä ovat seniori-ikäisten poliittisen toiminnan aktivointi puolueessa, ohjelma- ja vaalityöhön osallistuminen, positiivinen vaikuttaminen ikäryhmän asioihin ja kokoomuksen profiilin nostaminen koko ikääntyvän väestön keskuudessa.

Tavoitteena on pohjustaa vaaliteemoja, jotka korostavat ylisukupolvisia suhteita, kokemuksen arvostusta, ikävoimaa ja vajaakäyttöistä reserviä.

Siitonen on huolissaan siitä, että osa eläkeläisistä putoaa käytännössä veromaksajien niskoille eli sosiaaliavun varaan, jos eläkkeiden ostovoimaa ei asiallisesti turvata. Seniorijaostoa on puhuttanut myös nk. raippavero. Yli 45 000 euron vuotuiselle eläketulolle määrättyä kuuden prosentin veroa kutsutaan ikävällä nimellä, koska se on koettu todella ikäväksi.

Suomessa on noin 700 000 yli 70-vuotiasta ja 1,3 miljoonaa eläkeläistä. He ovat melkoinen äänestäjäryhmä. Ja ryhmä, joka tekee valtavasti vapaaehtoistyötä. Siihen liittyy yhä käytännön esteitä.

– Jos vien naapurinrouvan kävelylle ja hän liukastuu, hän on minun vastuullani, Siitonen huomauttaa.

Julkaistu 8.2.2015 osoitteessa http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/evariitta%20siitonen%20kokoomus-31624